Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.03.2012 - 18:38

Oltiin tänään luokkaretkellä Jinjassa. Tarkemmin sanottuna sokeritehtaalla. Odotin aivan karmeata paikkaa ja jouduin pettymään. Ugandalaisella mittapuulla ihan ookoo työmaa eli ei kuulo- tai hengityssuojaimia, lukuisia kylttejä moisten käyttämisen puolesta toki. Ja sitten näitä joka puolella:

Lollahdin.

Eläintarhassa näin tällaisen. On se hyvä että yleisöä ohjeistetaan. Tosin jotainhan se saattaa samalla kertoa myös yleisöstä:

Mainittakoon että olisin saanut melko klassisen otoksen simpanssi"saarella". Siellä Cheetahit istuivat rauhassa banaania syöden ja maailman menoa ihmetellen. Yleisön puolella sen sijaan oli ihan hillitön riekunta, käsien heiluttelu ja hassu äänteleminen kovasti muodissa.

Lehdistökatsausta, en näitä ala tulkkaamaan.

Tämä on siitä "brittimies maksoi miljoonia puntia hutsakkeelle"-tapauksesta.

Seurapiiripalstan nimi on WTF. Toimisiko Suomeksi? Ehkäpä...

Kuten Plan:in saitilla sanottiin: "Me ugandalaiset olemme hillittyä porukkaa ja haemme sensuelleille hetkillemme privacyä, toisin kuin pidäkkeettömät mzungut". Näiden(kin) pienten esimerkkien perusteella voisi ennakkoluuloinen ihminen luulla jotain ihan muuta.

http://www.plan.fi/fi-FI/tiedotteet/?groupId=e645d904-4836-441c-8853-a6c651aa7880&announcementId=2c8ea5a6-22fb-4344-9b14-b3262898061e

 

Suvi kirjoitti 01.03.2012 - 19:19
"Brings back lost lovers (48h)" eli täytyy kahden vuorokauden sisään lemmityn häipymisestä ottaa yhteyttä, tai yrtit ei tepsi? :D

"Deliveries are made" tuleeko se kadonnut muisku sitten kotiovelle? :D Mahtavaa.
Bwana kirjoitti 01.03.2012 - 19:22
Noita on Suvi toi lehti väärällään ja kokolailla samoilla lupauksilla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Opettajamies lähti 2007 vaimon elätettäväksi Malawiin. Reissussa on tapahtunut, mm. lisääntymistä. Syyskuussa 2010 kutsui Uganda, Kampala. "Puu ei tykkää halaamisesta eikä 3-D laseilla näe maailman sävyjä."