Sinne meni Helsinkiin kissimirri. Toisaalta helpotus, toisaalta vähän tyhmääkin.

Helpotus siksi, koska pahempaa sylissä roikkujaa ja märisijää en ole tavannut. Jos puhui puhelimessa, oli se viesti katinperkeleelle että nyt kuuluu tulla syliin/hartioille/pään päälle ja suorittaa kissamaista poljentaa, pienin kynsin tottakai. Myöskin nukkumaan menon käskeminen oli rasittava piirre hänessä. Yhdeltätoista joka ilta: Määääyyyyyy! Ja vilkuilua parvelle. Parvekkeen kaidetta pitkin karkailu oli myös stressaavaa.

Tyhmää siksi, että onhan se edellämainituista syistä johtuen loppujen lopuksi ihan hupaisa otus.

Kissanhiekka-astian tyhjennystä hajuineen en jää kaipaamaan!

Helsinki oli taas paikallaan. Kiitos kahvista ja ääpelöstä.

Huomenna olisi tarkoitus sitten siivota ja pestä isoimmat pyykit valmiiksi. Näiden jälkeen mökille jussia katselemaan.