Reissu Kapiin tuntuu nyt silta, etta siella oltaisiin oltu kaksi kuukautta. Niin erilainen oli maailma siella.

Odoteltiin lentokentalla sovittua kyytia jonkun aikaa ja hatisteltiin kyytia tarjoavia taksikuskeja loitomalle. Joku oli jossain Unicefilla kammannyt, ja autoa ei kuulunut. No, soittamalla saatiin valkoinen piiska-auto paikalle.

Sitten se taas iski. Puskaa, puskaa ja puskaa. Olin jo unohtanut milta nayttavat perhekunnat liikkumassa paikasta toiseen yhdella polkupyoralla. Mielesta oli kadonnut myos kuva tien poskeen niin maalla kuin kaupungissa kuseskelevista aikuisista miehista. Ei siis mitenkaan Taiteiden yo-meiningilla, ihan vaan sen vuoksi etta se hata nyt oli sattunut iskemaan juuri siina. Hien haju oli myos paassyt unohtumaan (dodot ovat kylla paikallisille kalliita, siis perus-Rexonat.) Olin liikaa urbanisaation vaikutuksen alaisena.

Tanaan kavin sitten kaupassa kylan ykkossupermarketissa, siis siina Shoprite-ketjun puodissa joka taalla on ihan luxus ja E-Afrikassa taysi Siwa. Tarkoitus olisi grillata. Loytyi yllatten pekonia ja herkkusienia, joten niita kaappasin mukaan. Emppa on pekonisienia kaipaillut. Ihan hyvin siis siihen asti, mutta sinihomejuustoa ei sitten ollutkaan. Otin fetaa. Toivottavasti kelpaa.

Vahan on totuttelua siis ilmassa. Loysin sielta telkkarille antennijohdon adapterin, joten tanaan on mahdollisuus nahda MalawiBroadcastinCompanyn tarjontaa perjantai-illalle. Mielenkiinnolla odotan.