Suzie tuli eilen kysymään multa taas ruoka-avustusta. Enhän mä hennonut kieltäytyä. Kaksi lasta ja kaikkea. Mieli olisi kyllä tehnyt.

Nimittäin: Naapureiden rahat eivät ole meidän kotiloman jälkeen riittäneet puolta kuuta pidemmälle. Vaikka palkkaa nostettiin kolmekytä prossaa. Keväällä fyrkat riittivät vielä ihan hienosti.

Ne on ne saavutetut edut. Kun pari kertaa on hölmöillyt rahansa taivaan tuuliin ja siitä huolimatta on azunguilta saanut ruokaa, on kynnys tuon kaavan käyttöön madaltanut malawilaisen tyypilliseksi. Ollaanhan me maksettu Chikonden koulumaksukin. Jännä vaan että pikkujanari pyörii aika usein himassa päiväkotiaikaan.

Tänään sitten pidettiin Patrickille (joka ne rahat yleensä hassaa) pientä puhetta tyyliin "Me emme aio maksaa teidän elämistänne. Sitä varten teillä on palkka." Saas nähdä mitä tapahtuu. Eihän tässä taaskaan puhuta meille mitenkään merkittävistä rahasummmista. Heikäläisittäin ajatellen mä annoin eilen 1/4 palkan maissijauhona (14 kg). Pitäis riittää pitkälle. Vituttaa vaan tuo eräänlainen hyväksikäyttö. Jos heidän taloudesssaan olisi vain P&S, ei mulla olisi pienintäkään ongelmaa antaa heidän syödä kynsiään. Mutta kun siinä on ne pienet kanssa.

Koitettiinhan me tuossa keväällä ehdottaa heille josko menisimme porukalla heidän talotyömaalleen käymään. Että siis näkisimme että a) onko sitä olemassakaan ja b) jos on niin miten sitä työmaata voisi edesauttaa. Melkolailla ympäripyöreätä oli Patrickin luumuilu.

Ja joojoo! Sikaporvari! Tunteeton ihmissusi! Mun takia sulavat napajäätikötkin!