Hyvä Bingu! Nyt Malawi on sitten jo yhdistetty Zimbabween, boikottimielessä siis.

Kyseisen tempun meni tekemään The Zimbabwe Vigil (oliskos toi nyt sitten käännettävissä "Zimin yövahdit" tms.) niminen organisaatio. Ilmeisesti siis diasporassa eläviä zimbabwelaisia. Olivat luovuttaneet adressin EU:n kehitysmaa- ja humanitäärisistä avuista vastaavalle komissaarille. Pyytävät siinä kaikkien niiden SADC:iin kuuluvien maiden, jotka ovat auttaneet Mugaben halintoa, avustusten lopettamista.

Eihän tuollainen kansalaisadressilla normaalisti mitään aikaansaisi, mutta olivat laittaneet kokolailla fiksusti mukaan kappaleen, joka oli sisällöltään "Emme ymmärrä miksi UK avustaa vuodessa Malawia 70 miljoonalla punnalla kun samaan aikaan Malawi lainaa Bobille 100 miljoonaa dollaria ja jota Bob ei ole maksanut takaisin. Samaan aikaan Malawissa pelätään nälänhätää tuon lainan vuoksi."

No, eihän täällä nälänhätää tuon takia pelätä. Sitä pelätään aina näinä maissin istutuksen aikoina. Mutta pointti heillä oli kyllä kohdallaan. Nimenomaan brittien avustukset Malawille oli melko hyvä koukku. Britit kun eivät tuollaisiin juttuihin kait ihan hirveän hyvin suhtaudu... Toisaalta toivon että tuolla vetomuksella olisi tehoa, toisaalta taas siinä kärsisivät täysin viattomat malawilaiset.

Mikäli yhtään olen täkäläisen pulezidentin toimia oikein lukenut, saavat tällaiset vetoomukset hänet avustamaan Zimiä kahta kauheammin. Se ukko leikkii niin tulella ettei se varmaan tajuakaan. Tai siis välitä. Hänellä on kuitenkin toinen kausi menossa, kolmatta ei varmaankaan saada läpi (paitsi että parlamentissa enemmistö taitaisi riittää perustuslain muuttamiseen) ja tilit varmaan jo täynnä taaloja.

EEEDIIIIT: Enpäs huomannutkaan seuraavaa uutista kun niin tohkeissani tuota Zim-connectionia näppäilin.

Bingu oli mua nopeampi. Parlamentti tosiaan kokoontuu tässä kohta, ja siellähän on DPP jo kovaa vauhtia laittamassa lakialoitteita sisään. Yksi niistä tulee olemaan presidentin oikeus erottaa varapresidentti milloin vain, samalla lailla kuin pressalla on jo oikeus antaa ministerille monoa miten tahtoo.

Toisena kohtana tulisi pressalle oikeus halutessaan bannata paikallisvaalit.

Ja kolmantena... Heeeeehheheheheheh: Pressan-ja parlamentin valtakautta nostettaisiin viidestä vuodesta seitsemään vuoteen! Perustelu tälle oli melko mykistävän malawilaisen aukoton: "Eka vuosi on aina totuttelua ja vika vuosi onkin sitten jo vaalikampanjaa varten. Niin että ei siihen jää oikeastaan kuin kolme vuotta varsinaiselle työlle." Veikkaan että tätä kohtaa tullaan vielä muokkaamaan siten, että Bingun ekasta kaudesta on ikäänkuin jäänyt nuo kaksi vuotta puuttumaan, joten hups, kohta ukolla on edessään kahdeksan vuotta seuraaviin vaaleihin.

EEEEDIIIIIIT2: Parlamentti salli hallituksen lainata OPECilta 700 MILJOONAA US$. Niillä kuulemma rakennetaan KOLME opettajankoulutuslaitosta. Yhden OKL:n rakentamiseen menee realistisesti täällä semmoiset 1-2 miljoonaa (yhteen koulublokkiin, siis kahteen luokkahuoneeseen, menee täällä 34 TUHATTA taalaa.) Ja tuolla rahalla se on sitten state of the art, asuntoloineen kaikkineen. Mihin jumalauta tuo loppuraha on varattu? Tai siis mihin se tulee hukkumaan? Nämä saivat juuri anteeksi ulkomaanlainojaan, ja nyt iso pyörä pyörii taas. Kuinka tyhmää/edesvastuutonta jengiä täällä on puikoissa?