Saadaan sillälailla vähän lapsiblogin tuntua tännekin.

Hiekkakasa. "Sanko lapio, mukaan. Iskä, mukaan. Äiti, mukaan. Haji mukaan."

"Kukkuu, Kaakuun kaakuun." Pihalla viihdytään.

Vauhtia pammojen kanssa.

"Ähmä!" Opetin U:lle PasasPertti-vainaan "No voi rähmä" maneerin. Siitäkös on kaikille osapuolille hauskaa piisannut. Tässä rähmä on jo mennyt pään raapimisen puolelle.

Tänään ensimmäistä kertaa kerhossa. Kuten kuvasta huomaa, oli alussa hieman arastelun makua. Kyllä tuosta sitten vähän maalattiinkin. Hajira on siis tuossa pienten ryhmässä koko ajan tukena ja turvana. Muita lapsia valui tasaisesti paikoille, joten eiköhän niitä kontakteja saada tässä päivän mittaan aikaan.

Sitten huomattiinkin leikkiastiat ja muovailuvaha, ja sehän oli kuin syömään olisi käsketty. Tuosta lauseesta voinette myös päätellä että nykyään "Nam nam, maistuu." sujuu.

Yleiskuvaa tarhalta.

Kana-aitaus.

Pelimestat.

Tässä ovat sitten veijarit Vilu ja Nälkä. Toisaan kölkkivät uroskanit. Pupuja oli kuulemma alun alkaen kolme mutta eräänä iltana apinat pistelivät poskeensa yhden poloisen.