Minusta Afrikkaan annettavat rahamäärät ovat aivan liian pieniä. Niinpä päätinkin henkilökohtaisella tasolla lisätä vähäväkisille menevän suoran taloudellisen tuen määrää menemällä punttisalille.

Olin paikan ainoa asiakas.

Kyseessä on siis tuossa nurkalla, tai siis Ambrosolin koulun nurkalla, sijaitseva Royal Suites-niminen Melrose Place, uima-altaineen ja asiallisine saleineen. Olen siellä nyt rapia kuukauden käynyt heidän ensiluokkaisia juoksumattojaan tärvelemässä. Ihan hyvin kulkee.

Paikka on siisti ja salille mentäessä on oma respa johon maksetaan. Pukuhuoneisiin ei pääse muuten kuin respaan ilmoittautumalla. Tämä järjestely on alun epäröinnin jälkeen saanut meikäläisen ikäänkuin luottamaan mestaan.

Olin paikan ainoa asiakas.

Kympin tamppauksen (Bodomin järven poikain uutukaiseen tutustuen. Ihan hyvää settiä, pikkuisen ehkä paikoin liian Dingoa) jälkeen elvistelin painoilla ja menin sitten suihkuttelemaan.

Hip hurraa! Joku oli murtautunut meikäläisen lukolliseen kaappiin. Sadan yleis-eurooppalaisen verran massia lähti kävelemään. Kortit ja dokumentit olivat tallella.

Olin paikan ainoa asiakas. Eli hmmmm... Mistähän suunnasta voro on tullut?

Kerroin asiallisesti paikan turvavastaavalle että nyt on semmoinen juttu, että se on kuule yksi meili meikäläiseltä oikeaan paikkaan ja kaikki Kampalan muzungut tietävät mitä tässä paikassa tapahtuu. Että pistähän poika hommiin nyt vauhtia.

Eihän se pistä, vissisti. Niinpä mulla on tässä jo ko. meili tehtynä. Aion lähettää sen koko mestan managerille lisättynä ehdotuksella, että se on viissataa ja Ilveksen kausikortti. Mä olen näiden vaatteiden alla jo ihan munasillani... Eli semmoinen puolen vuoden täysjäsenyys perheelle altaalle ja gymille niin voin pitää pääni kiinni. Vaikka toisaalta ei paljon napostele kyllä enää siihen paikkaan mennä. Katellaan nyt kuitenkin josko ne saisivat jonkin sortin korvausmenettelyn itse aikaiseksi.