Heipä hei ja hyvää iltaa. Luppakorva seikkailee taas.

Neljä päivää meni paikalliselta internetpalvelijalta sen uskomiseen että tuohon Mbuyan mäen linkkimastoon kannattaisi varmaan laittaa kaveri&kolvi asialle. Kovasti he meille soittelivat (pisteet siitä, normalistihan "I'll be calling you back" täkäläisen asiakaspalvelijan päästämänä tarkoittaa "kunhan sata metriä saan etumatkaa...") ja pyysivät seuraamaan milloin netti toimii ja milloin ei. No, se oli aika helppoa. Ei toiminut ja palvelin ei vastannut. Muualla kaupungissa meidän vehkeillä ei ollut mitään ongelmia, joten alusta astihan se oli selvää missä päässä vika oli. Piti heidän taas vitkutella siinä määrin että eilen paloi jo hermot puhelimessa. Varsinkin kun mä vissiin olen ainoa henkilö täälläpäin, joka osaa sanoa mikrotuelle "ei oo toiminut"...

Tuota kilahdustani edesauttoi myös uusi painonhallintaohjelmani. Ei meinaan ole lomaläskejä lanteilla paljoakaan kun on ollut niin tehokas systeemi käytössä. Toiset kutsuvat sitä myös yhden plussan malariaksi.

Eli jep. Rouhea neljä vuotta siihen meni ennenkuin tähän talouteen osui. Onneksi sattui "vain" tuo yksplussanen. Ei ole edes 39 mennyt rikki ja jonkun verran on pystynyt jopa syömään. Hieman ovat olleet paikat hellinä. En halua edes kuvitella kuinka kivoja ne jämäkämmät versiot tästä pöpöstä ovat.

Nyt vissiin alkaa olemaan taudin niska taitettuna, kiitos lääkityksen ja ei-kiitos klinikan henkilökunnan. Asiantunteva sairaanhoitajisto antoi kyllä oikeat lääkkeet mutta aivan perseellään olevan annostuksen. Siis liian pienen dosen. Ja mä hullu uskoin niitä enkä tarkistanut asiaa heti.

Muuta: Juuves eli Joseph on velkaa meille 300k ja Hajiralle sillä on tilittämättömiä boda-rahoja 450k. Lisäksi se hukkasi meidän lomaillessa talon avaimen. Sen piti myös hoidella puutarhan ja talon tuholaismyrkytys. Rahat sitä varten ovat kyllä hävinneet mutta mitään kuittia ei ole näyttää. Kyökissä ei voi jättää leipää kädestään ettei siihen iske ANTS! Näistä syistä johtuen se välttelee jopa työmaalle tuloa. Eli voi helvetin perse näiden jätkien järjenjuoksua. Jaa hänen palkkansa? 240k.

Eipä sillä, ei toi Bettykään ihan täysillä pelaa. Ei kerkiä millään tekemään töitään kun niitä on niin paljon. Toki duuniin täytyy tulla jo puoli kymmeneltä, jossain vaiheessa on syytä pitää kahden tunnin ruokis ja sitten pitääkin jo lähteä himaan puoli viideltä. Duuninsa on sovittu urakkaluontoiseksi, mutta ei näytä oikein toimivan. Hänellekin kerroin "No more bullshit excuses, either work or leave". Tämä sen jälkeen kun Mähöset olivat olleet vartoomassa silitystä ja kaappiin vientiä viikon. Jos itse tekisi niin parempaa jälkeä ja nopeammin tulisi. Lisäksi se sai meikäläisestä johtumatta 600k:n lainan, jonka realistiseksi takaisinmaksu aikatauluksi hän 250k:n palkallaan arvioi... kolme kuukautta. Hyvä on, mutta jos mitään katoaa meidän puolelta niin. 

Täällä kävellään taas töihin, tällä kertaa sokerin hinnan vuoksi. Suhkuri kun maksoi pahimmillaan 8500 shillinkiä/kilo. 'bout 2,5 katoavaa eurooppalaista siis. Hinnannousu johtui Musevenin päätöksestä sulkea kaksi ikivanhaa ja työntekijöille hengenvaarallista tehdasta.

Positiivista malariatestin lisäksi: Fantasyssä Ugandan ykkösenä!