Oletteko nähneet Rammsteinin Sehnsucht-levyn kannen? Siltä tuntui eilen.
Ei vaiskaan. Narrasin. Kaksi reikää ja yksi pinnoitus. Toinen reikä tuli vähän yllätyksenä. Oli vaurioittuneen pinnoitteen alla päässyt pikkuhiljaa tapahtumaan damagea. Kuulemma aika kraateri oli. Kamaa oli suu täynnä ja sylki lenteli, ja kyllähän minäkin kaikki juurihoitojen kauhukertomukset olen kuullut, joten hermostuttihan se, myönnetään. Mielestäni kuitenkin suoriuduin sankarillisesti paikkuusta. Olivat meinaan elämäni ekat hammaspaikat. Samalla keikalla poistuivat mäyräkoiralta hammaskivet. Palkintona hau-velille (heh heh heh) oli lekurin eväskurkkua.
Hammaslääkäri oli ystävällinen ja otti allekirjoittaneen myös jälkihoitoon. Menimme Meritallille yhdelle, joka sitten kääntyi koiran vienniksi hammastohtoripariskunta Brandlaxeille ja pitsaksi St. Urhossa. Enpäs ollut ennen Ostrobotnialla käynytkään, ja aika pikainen visiittihän tämäkin oli. Siitä jatkoimme Kuu Kuu-baariin, jossa vaikutuksen tekivät upeat Vladimir Iljitshin kuvat sekä teräskatseinen nuori Leonid. Hienoja olivat. Tuli oikein mieleen että olisipa hieno tuollainen aatetta huokuva muotokuva esimerkiksi mökin puuceessä. Sopivaa vastapainoa oli se Bottan jääkäriliikkeen aromin jälkeen. Kerkisikin olemaan jo aika oikeistolainen olo. Epäpoliittisuus on pop.
Sain epäviralliseksi tehtäväkseni kartoittaa Malawin safariolosuhteita. Savannista ja virtahevoista kuulemma virtahepojen näkemismahdollisuus kiinnostaisi. Mulle on ihan sama kunhan ronsun jossain näkee. Eikä kirahvikaan paha olisi. Sekä gnu! Gnu, tuo savannin pöljä otus joka on luotu vaan ruuaksi muita varten! Se pitää kanssa nähdä.
Sattumalta siinä istuessamme paikkaan marssi myös Empan veli, ja jotain siinä sitten hölistiin. Kovasti oli matkailemassa taas pitkin Eurooppaa.
Helsinki näyttää kesällä ihan eriltä. Paljon mm. hölkkäileviä nuorehkoja naisia... Aamulla sitten heitin frau Brandlaxin töihin koska miehensä Jerker tarvitsi autoa.
Tänään olisi tarkoitus antaa kalakulholle lähtöpassit kämpästä. Osalle kaloista on sijoituspaikka, osan kohtaa eutanasia. Nyyh. Kääntäjä, jonka omaisuutta akvaario on, on tulossa iltapäivällä tyhjennyshommiin. Koitan järjestää asian niin ettei mun tarvitse koskea kaloihin. Ne ovat vähän äklöjä kosketella. Olen kalamiehen toveri, en kalamies.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.