Meillä oli tänään arki hukassa. E lähti aamulla duuniin ja toi Tirpan takaisin sänkyyn pötköttelemään. No, siihenhän se nukahti. Minä kävin suihkussa ja ajattelin että ihan pikkuisen vaan menen tuohon viereen köllölleen. Heräsin puoli yksitoista kun pikkukädet takoivat naamaa. Aamupalalle ei sentään menty Mäkkäriin.

Eihän tänne taaskaan mitään maailmaa mullistavaa uutta kuulu. Makaronilaatikkoa tein ja salilla kävin. Siinä salille ajellessani ajattelin että kummallisen normaalilta näyttää, ihan niinkuin asiat olisivat täällä niinkuin oikeassa maailmassa. Sitten jouduinkin pysähtymään ykskaks yllättäen. Kello viidenjälkeis"ruuhka", ja tietyöporukalla oli päivän tunnit tulleet täyteen. Oli debriefingin aika. Tätä palautekeskustelua pidettiin siten, että topparoikan viitisentoista jätkää seisoivat keskellä vilkasliikenteisen tien toista kaistaa rivissä, hakut ja lapiot asianmukaisesti "olalle vie"-moodissa ja joku paikallinen Kouhia piti niille puhetta penkalta. Siinähän venattiin autoissamme että tilaisuus saatiin päätettyä.

Salin kiinalaiset sanoivat että mä olin myöhässä kun tulin parikymmentä minuuttia normiaikani jälkeen. Lupasin niille että ei tule toistumaan ja toivoin etten saa potkuja. Ymmärsivät huumorini. Kertooko tämä sitten jotain päivien urautumisesta?

Idyllisesti oltiin koko perhe taas kynttilänvalossakin. Kun mä joskus pääsen Suomeen, mä en muuta teekään kuin pidän kaikkia valoja päällä (tai kai ne pysyy päällä pitämättäkin. Hah, alakouluhuumoria ynnä Ujoa Piimää!) ja sähkövempeleitä huutamassa.