Kävin tuossa läpi vanhoja tekstejäni. En tiedä olisiko pitänyt. Kovin oli negatiivista settiä sano.

Osaltaan kyse on ihan tyylilajin valinnalla. Sarkastista pakina-jorinaa on helpohko näpytellä. Varsinkin jos kirjoittajalla on havaittavissa "Chandler Bing"-syndroomaa. Nauretaan mustasti kivulle ja silleen. Kyllähän sitä riittää.

Jää aika usein kuitenkin sanomatta se toinen puoli asioista. Malawilainen kun on tietyistä syistä johtuen joskus rajallisella kapasiteetilla varustettu inehmo. En nyt kirjoita niitä tähän, vaikka pari juttua taas olisikin.

Sitten meillä on tuo yhteisöjen laulaminen, joka alkaa kuulumaan Auringon laskettua. Meillä on "no problem" jos joku juttu tuttujen kesken vaatii vähän enemmän human resoursia. Meillä on perheen ja etenkin lasten hyväksyminen. Meillä on lapsenkaltainen vilpitön kiitos meikäläisittäin hyvin pienestä taloudellisesta avusta. Meillä on isompaa ajattelua vaatimattomissa askareissa äärettömän ahkera kansa. Meillä morjenstetaan nähtäessä. Meillä eletään eikä venata Kauniita ja Rohkeita.

Ja sitten meillä on varsinkin näin sadekauden alussa, ennen maissin kasvua, aivan järjettömän kaunis maa.

Tulkaa itse katsomaan. Lupaan keittää kahvit.