Neitseellisesti humiseva laptop. Onko kauniimpaa?

Rinkelinmäellä olen kerinnyt käymään kanssa. Tällä kertaa kyseessä oli taitoluisteluseuran koululaisnäytös. Olin kaavan mukaisesti pohjoispäädyssä. Jätin kuitenkin AJA!:n huutamatta. Ovat pukukoppikäytävät päässeet hallilla muuttumaan sitten viime näkemän. Eikä Helmisen Pena ajanut enää päivävuoron Zambonia.

Uimahallissakin oltiin vaikka kylpylään piti mennä. Oli Aulanko remontissa tämän viikon. Sinänsä ei haitannut, ihan riittävästi oli likalle kylpylää vesiliukumäessä ja meikäläiselle niissä vesihieronta-jutskissa. Jos ottaisi loman teemaksi verovara-palvelut? Kirjastoon kun meinaan pitää kanssa likka viedä ja kauneimpia joululauluja pitäisi mennä vibraattoamaan.

Meni vähän varpajais-hommelit keturalleen kun jouduttiin siirtelemään lentojamme päivällä eteenpäin. Ei oikein meinannut tulla Elsa-neidille kansalaisuutta tahi sosiaaliturva nummeroa. Tääkin olis sellainen tarinansa mutta en viitsi tahi jaksa kun kerran asiat ovat taas suttautuneet.

Joulunaikoja siis akselilta Tapiola-Sivistys. Loppuun siedätän uutta Packard Belliä ja itseäni Villu Tammella:

http://www.youtube.com/watch?v=dCz-W4ZgyiE

Mul on homme sünnipäev.