Patrickilta meni tässä viikolla kuokasta varsi poikki. Muutenkin hänen paikallinen aurakoneensa oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Niinpä ei ollut mitenkään vaikeata suostua kaverin pyyntöön saada uusi tilalle. Kuopsuttaahan hän sillä myös meidän kasvimaata.

Kuokkaahan ei täällä käydä hakemassa K-Raudasta. Pitää mennä torille.

En oikein välitä noista täkäläisistä marketeista. Ovat pikkuisen liian hektisiä paikkoja lasiin ja kiillotettuun rosteriin tykästyneelle jauhonaamalle. Hinnatkaan eivät ole merkittyinä siististi hyllyjen reunoihin, eikä niitä voi myöskään tarkistaa viivakoodipyssyllä.

Tällä kertaa jouduin siis menemään. Kävin ensin katsomassa Shopritessä että paljonko suurin piirtein vastaava työkalu siellä kustantaa. Kiinalainen kirves, josta Jack Nichollsonkin olisi ollut ”Hohdossa” ylpeä, maksoi 1400. Ajattelin että sen kai voin maksaa kuokasta torijannuillekin.

Väisteltyäni hame-ja muovipussikauppiaat pääsinkin rautaosastolle. Siellä alkoi sitten asiaan kuuluva tinkaaminen. Kaverit lähtivät kahdesta ja puolesta tuhannesta. Siinä sitten erinäisten jankutusten jälkeen päädyttiin mun tuhanteen neljäänsataan. Valittelin kyllä sitäkin kovasti ja sanoin jätkien nyt vetävän koko illan Chipukua mun rahoilla. ”Ei. Kyllä me taidetaan ottaa nyt tuontikaljaa”oli vastauksena. Ja sitten taas paiskottiin naurunrähäkässä muutamia ylävitosia.

Hauskuus oli kuitenkin vasta alussa. Pitihän torilta nimittäin päästä poiskin.

Jokaisella vendorilla olli mulle sanottavaa. Mzungu kuokan kanssa kun oli paikallisista äärettömän hupaisa näky. Kyselivät että aionko laittaa tänä vuonna tupakkaa vai maissia? ”Ootko saanut jo lannoitekuponkisi?” Ja sitten oli vielä tuo otsikon kertoma nimitys.

Mitäs noihin nyt olisi voinut muuta sanoa kuin ”Perkas, hoiti maataan. Mutta Jumalalta kasvun toivoi.” ja sitä rataa. Oli oikeastaan hauska nähdä taas että malawilaisilla on huumorintajua. Se on vaan niin kovin usein piilossa.