Avasivat täällä parlamentin taas eilen. Melkein puoli vuotta siihen menikin.

Viimeksi kun edustajat olivat istunnolla presidentti meni ja lupasi oppositiolle että jos käsittelette ekaksi tämän valtion budjetin niin sen jälkeen voidaan katsella sitä kansanedustajien puolueesta toiseen loikkaamisen kieltävää lakia. Kun budjetti oli lyöty säppiin, sanoi pressa että "kiitti moi ja tää oli tässä. Mä ilmottelen teille sitten joskus kun teitä taas tarvitaan." Eli hän prorogueerasi eduskunnan. Syy tähän oli tietysti se, että itse UDF:stä heti vaalien jälkeen kävelemään lähteneenä hän ei olisi pystynyt muodostamaan hallitusta ilman oppositiosta mitä erilaisimmilla houkutuksilla kalastettuja loikkareita (on muuten tämän maan politiikan tapa. Se puolue, joka tarjoaa parhaat henkilökohtaiset edut saa edustajan "luottamuksen").

Nyt on sitten taas uuden budjettikeskustelun aika ja parlamenttia tarvitaan. Luvassa on poliittista ja inhimillistä farssia farssin perään. Eilen se jo alkoi kun parlamentin avausistunto pidettiin kansainvälisen diplomaattikunnan ja muiden tarkkailijoiden silmien alla. Sadasta kahdeksastakymmenestä edustajasta paikalla oli 78. Oppositio jäi kotiin kuutta edustajaa lukuunottamatta. Paras syy poissaoloon oli eräällä edustajalla, joka sanoi että hän on mieluummin sen päivän Likoman saarella rannalla kuin katselemassa sitä pelleilyä. Diplomaattikunta oli lehden mukaan ollut melkoisen huvittunut pömpöösiavajaisista. Hallituspuolueen edustajat olivat kuulemma vedelleet standing ovationeita pressalle diplkunnan purressa huuliaan. Ja jos lehdistö täällä sanoo näin, on todellisuus varmaan ollut aivan totaalista repeilyä ja paskat housussa nauramista.

Saa nähdä mitä pojat saavat aikaan. Viime budjetin kiemurtelussa Malawilta meni satoja miljoonia taaloja avustuksia sivu suun.

En ole ihan varma että onko tuo "demokratia" se kaikkein mahtavin hallitusmuoto koko tälle mantereelle...