Oltiin Halloween-partyissa lauantaina. Emppa oli joulukuusi. Taalla nimittain ovat joulukoristeet olleet kaupoissa jo parin viikon ajan. Kuuset ja kaikki. Tonttukilkatukset eivat ole viela soineet, mutta aivan varmasti kohta joka shoppi raikaa "kulkusia". Hassua on nahda muovikuusia supermarketeissa.
Itsehan oli pukeutuneena Kuninkaan "Aloha from Hawaii" jumpsuitiin. Valkoinen kauluspaita ja nitojalla varkatyt valkoiset trumpettihousut. Glitterilla ja paperiliimalla taiteilin oikeaoppisen kotkan rintamukseen. Viitaan vetaisin samalla kamalla Halloween-viittauksena tekstin "Dead n' gone". "Komeuden" kruunasivat Cape Townista ostamani kultaiset Elvari-aurinkolasit, joihin on valmiiksi asennettuina mustat lampaankyljys pulisongit. Olin naky komea.
Ilta oli suksee. Kaikilla oli puvut. Oletin etta ehka noin puolella porukasta olisi. Taitaa kuitenkin olla niin, etta kun tekemiset ovat vahissa alkavat aikuisetkin duunailla kaikenlaisia paattomyyksia. Kuten cerial killer-pukuja (muropaketti lavistettyna leikkimiekalla+tekoveri).
Kotiin tulimme siina puoli kahden aikoihin. Menin rooliasussani sitten viemaan teeta yovartijoille. Nama katsoivat minua kummissaan, mika tietysti luonnollista olikin. Kummastumisen varsinainen syy oli kuitenkin se, etta he eivat tunnistaneet Elvista! Rock n' Rollin kuninkaan hahmo oli heille uusi tuttavuus. Olin aluksi aivan aiman kakena, mutta asiaa mietittyani totesin ettei siina ole mitaan ihmeellista. Malawi Broadcastig Company aloitti televisiotoiminnan joskus 1990-luvun lopulla, joten mistapa nama olisivat nahneet oikeastaan mitaan lansimaisen kulttuurin hapatuksia. Varmaan tastakin syysta kaiken maailman paskamediat uppoavat taalla kanssaan kuin veitsi vanhaan mummuun.
Jepakuukka. Nyt pitaa rientaa antamaan yksityistuntia kauniin aidinkielemme varjelemiseksi. Bis bald.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.