Aloitetaanpas matkatarina sanalla perkele.

Perkele.

Mehän siis aloitettiin vekaran matkalippujen ja nukkumapaikan metsästäminen kesäkuun puolella. Asian piti hoitua, mutta eipäs kuulunut heinäkuun puoleen väliin mennessä mitään. Otettiin sitten uudestaan yhteyttä tulppaanimaan lentoyhtiöön. Lupasivat hoitaa asiat viikon sisään.

Kahden viikon päästä menimme sitten Hki-Vantaalle (here I come) ihan tiskille asti hoitamaan asiaa. Lupasivat hoitaa... Totuuden nimissä täytyy sanoa että tiskinsetä oli ystävällinen ja printtasikin likalle liput. Alles in Ordnung?

Keskiviikkona lähtöselvityksessä meille selvisi että eihän likalle mitään paikkaa koneessa ole. Eikä ole meinaan meillekään. Ystävällinen virkailija onnistui kuitenkin saamaan meille kolmen rivin Damin koneeseen, eikä ottanut hässäkän takia matkatavaroiden (viisi pakaasia, vaunut, turvaistuin ja kaksi sählymailaa. Ruvetaan svenskien kanssa hakkaamaan reikäpalloa...) ylipainostakaan mitään. Lippuja ei siis saatu Lilongween asti kuten aina ennen.

Damissa meille luvattiin Nairobin lennolle se freakin nukkumakaukalo ja lapsiystävälliset paikat. Saatiinko niitä? No eipä saatu. Onneksi koneessa oli tilaa, joten pienellä järjestelyllä meille järjestyi taas kolmen vierekkäisen penkin rivi. Nairobissa me sitten saataisiin mennä jonottamaan lippuja Lilongwen koneeseen. Itku meinasi tulla, sillä jos joku on joskus ollut Kenyattalla jonottamassa lippua niin hän tietää mitä se tarkoittaa. Kolme tuntia tönivässä ihmismassaa. Saatiin siitten lopulta isille ja likalle liput viimeisellekin lennolle. Äipälle ei saatukaan.

No, äipälle saatiin sitten lippu lopulta lähtöportilta aika vaivattomasti. Kamatkin tulivat perille. Ihan jokainen itemi. Likka matkusti ihailtavan hyvin. Itselläni vaan tuppaavat nuo stressilevelit nousemaan aika korkeiksi tämmöisten juttujen kanssa, joten tutut varmaan arvaavat kuinka viehkeitä ajatuksia tuli lennon aikana läheteltyä hollantilaiselle lentofirmalle. Varsinkin kun talouskurimuksen paineessa kaikesta säästetään (onhan se riisi ihan hyvää syötävää...).

Sitten näihin täkäläisiin asioihin:

Huhu kulkee että Kwacha devalvoitaisiin. Bingun mukaan ilkeämieliset kansainväliset tahot koittavat saada häntä pois vallasta. Hmmm. Onkohan Bingu taas jutellut Bobin kanssa kun tulee noin samanlaista settiä päästeltyä suusta?

Tämähän on saanut paalujannut sitten keräämään taalaa käteisenä kotonurkkiin. Nyt hallitus sitten ratsaa näiden massiheppujen taloja ja takavarikoi dollarit pois kuleksimasta. Samalla katalille rahamiehille lätkitään muutaman vuoden tuomioita. Omien rahojensa hallussapidosta. Malawilainen kun ei saa omata ulkomaanvaluuttaa ellei ole pätevää syytä.

Hallitus sääti myös raakatupakalle minimihinnan. Se on n. puolitoistakertainen maailmanmarkkinahintaan nähden. Arvatkaas ostavatko tupakkatalot kessua hallituksen hinnalla? Juueivät. Niinpä tupakkifirmojen ostopolitiikasta vastaavia heebejä on kanssa pistetty putkaan tämän tämän.

Kotisvenskimme kertoi että Patrick oli kesäkuussa ollut jurrissa ja syyttänyt Suzieta päivävartsan vokottelusta. Suzie oli saanut turpaan. Kotihurri oli mennyt mätkimisen väliin ja heittänyt Paddyn ulos premisseistä yöksi. Well done. Meillä taitaa olla taas pikku kehityskeskustelun aika.

Viikonloppuna muutetaan itsemme ja vaatteemme norjalaiselle.

Auton akku oli finito, kaputt ja moro. Nyt kiesi taas käy. Rotatkin olivat taas käyneet "ajelemassa"/jyrsimässä/paskomassa. Raatoja ei tällä kertaa ole havaittavissa. Patrick siivoaa parhaillaan Caribia.

Kaupasta saa paremmin kamaa kuin ennen lähtöämme. Juustojakin oli viittä eri sorttia.

Ja viimeisenä: Saadaan käyttökelpoinen netti himaan!!!!!!!!!! Itseasiassa tämä viesti tulee kotisohvalta koskapa svedu on jo moisen itselleen hommannut. Kehitys tykkää kehittyä.