Sita tuli touhuiltua taas paiva meikalaisittain eskareiden kanssa. Oli kova puristus heille. Otsikosta kirjoittamista, lukemista, vokaaleiden harjoittelua, matikan paikkajarjestelmaa, liikuntaa, vauvan ja taaperon vertailua seka tietysti joka keskiviikkoinen kakkujonossa seisominen.
Kymmenelta breikilla pari maikkaa kysyivat multa etta miten on mennyt. Vastasin etta ihan kivasti. Samalla tosin sanoin, etta aika pieniahan nuo takalaiset kakkoset ovat.
Leidit tyrmasivat siita paikasta brittijarjestelman koulunaloitus ian. Paa-argumenttinaan heilla oli se, etta noin pienten osalta ikaluokan "ylin" 15 prosenttia saa jotain opetuksesta loppujen seisoessa pari vuotta suu auki. Suomalaisesta systeemista he tiesivat aloitusian lisaksi koko joukon muita asioita. Niita PISA-tutkimuksia siis lukee oikeasti joku.
Olin melkolailla samaa mielta, tosin sanoen etta heilla on "massaa" enemman takana, joten kansakunnan kannalta huippuja tulee tuotettua riittavasti. Hieman soimasin kotomaan koululaitosta tasapaistamisesta, mutta samaan hengenvetoon kerroin myos lahtokohtana, ainakin teoriassa ja Johannes Koromasta huolimatta, Suomessa olevan enemmankin oppilaan oman elaman ja kasvun "tukeminen" joskus tieteellisten saavustusten kustannuksellakin. Sanoivat siihen etta "sounds like heaven".
Jos tasta piispan koulusta itsestaan tokkimalla tokkii negaa syntisen aikaisen heratyksen lisaksi niin on sanottava, etta useat opettajat eivat suvaitse vastaansanomista/oppilaan oman mielipiteen ilmaisua tippaakaan. Usein tama nakyy joskus aika mielivaltaisina luokasta poistattamisina reksin juttusille tai pienten tapauksessa jonon peralle laittamisina tms. Jos pikkutytto hihkaisee tietokoneluokan ovella "YES!", paasee han luokkaan vasta muiden jo tehdessa siella toita. Eli innokkuudesta(kin) rangaistaan. Kuria tottakai pitaa olla ja selvista asioista ei tarvitse keskustella perustellen, mutta vaatia kuusivuotiasta pitamaan paansa kiinni puolen tunnia ajan... Samoin luokkahuoneet ovat aika karuja, koskapa taito-ja taideaineet ovat pienillakin erityisosaajien kasissa. Tehdyt kuviksentyot jaavat kuvisluokkaan. Ja musiikkia ei ole sekuntiakaan.
Mitas muuta? Lamminta on. Olen varmaan saanut jonkinlaisen lampo-osuman veden latkimisesta huolimatta. Paata meinaan juilii jonkin verran.
Ja juu: Kahtena aamuna poliisi on pysaytanyt mut tyomatkalla vanhassa kaupungissa. Eilen inttivat vahan auton rekistorointipaperia vaikka se heilla kadessa olikin. Olisi ilmeisesti pitanyt laittaa joku tarra (viidessadas) taas tuulilasiin. Dipl.ID kuitenkin toimi jannuihin, eivatka ilmeisesti tajunneet edes sanan "spouse" merkitysta. Kohtelivat meinaan lapyskan nakemisen jalkeen mua kuin YK:n paasihteeria konsanaan. Tanaan samat jannut paastivat mut ratsiasta sitten pelkalla ikkunan avaamisella. Naa ovat aika tarkkoja taalla kaikista liikenteeseen liittyvista papereista. Tiella sitten saakin koheltaa ihan mielensa mukaan. Kunhan on vain propuskat kunnossa. Malawilaiselle ei ole juttu eika mikaan koittaa ohitusta liikenneympyrassa.
Siina tuota ja tuota siina taas. Kohta onkin jo viikonloppu ja jarvikeikka edessa. Vaimolle puskee kohta taas vuoden lisaa ikaa, joten sita olisi tarkoitus menna porukalla juhlistamaan. Vaikka mita juhlimista vanhenemisessa on?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.