Jatin eilen puhelimeni toiden jalkeen autoon. Muistin kapulan olemassaolon siina puoli seitseman aikoihin illalla ja kopottelin hakemaan nokialaiseni.

5 puhelua tullut. Yksi tekstari. Kaikki Bishopin reksilta, joka kyseli josko paasisin taas tanaan duuniin. Koitin soittaa kaverille illalla, mutta jarkevan opettajan tavoin han ei vastaa duunipuhelimeen ilta-aikaan. Niinpa pistin txt:n jossa ilmoitin etta tulenhan mina jos tarvitaan.

Tana aamuna puhelin piippasi viis yli kuus, ja taallahan taas olen. Samassa luokassa kuin eilen ja toissapaivana. Ja ilmeisesti huomenna jatkuu toisessa luokassa. Viime vuonna koululla oli 140 opettajapaivaa paikattavana. Ilmeisesti siis tata luokasta toiseen ponnahtelua on sitten luvassa tama talvi. Hyva etta on duunia ja vastuu ei sijaista hirveasti paina. Olen siis resurssiopettaja. Eihan tassa oikein paase omaa kaden jalkeaan niin paljon nayttamaan kuin vakiluokkaa hallitessaan, mutta toisaalta systeemi taalla on se, etta opettaja pysyy luokka-asteella ja oppilaat siirtyvat seuraavan maikan hoiviin. Eli opettaja-oppilas suhteet pysyvat tassa systeemissa vakisinkin hieman pinnallisina. Meikalaisesta nakokulmasta se on vahan outoa.

Keikkahommaa myos pukkaa. Pitaisi menna suomalais-englantilaisen perheen tyttarelle opettamaan suomea. Likka oli viime vuoden Tampereella alakoulussa, ja oppikin kielen kuulemma aika hyvin. Nyt sita pitaisi sitten pitaa ylla. Yksityisopettajakin siis tulen olemaan. Tasta on hyva jatkaa kohti yksityista arjalais-germaanista alakoulua, joka on vitsin tasolla pyorinyt kaveriporukkamme mielissa. Liikunta: juoksuhaudan vyorytys. Musiikki: marssilaulut. Kielivalinnat: saksa, itasaksa ja sotilassaksa...

Nyt taytyy taas menna opettamaan runoutta. Riimeja ja sellaista. Riimi. On siina meilla tiimi.