Naurattaa kun ei muuta enää voi.

Tiistaina rehtori talutti luokseni syksyllä aloittaneen sudanilaisen oppilaani isin. Ukko käy Ugandassa kerran puolessa vuodessa, oli illalla lähdössä takaisin sinne jonnekin ja oli kiinnostunut miten likallaan on mennyt.

Mitäs siihen muuta sanomaan kuin totuuden: ”Alkuun oli vähän vaikeata lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen kanssa. Tyttö on tehnyt töitä tosi hyvin ja aletaan olemaan kuivilla. Toki töitä pitää jatkossakin tehdä mutta nou hätä. Kyllä tää tyttö klaaraa.”

Tiistaina tää tyttö tuli sitten myöhässä kouluun, itkien hillittömästi. Rehtori talutti likan luokkaan, alkaen samalla tivaamaan ”Mitä täällä tapahtuu? Miksi tää itkee?”

”Emmä tiedä, olisko jotain tekemistä edellisten koulukokemusten kanssa?” Mulla kun on ollut jokunen näitä ”edellisessä afrikkalaisessa koulussa tuli keppiä vähän kaikesta”-tapauksia. Tyttö itse sanoi meille että sitä harmittaa kun faija taas lähti ja itkevänä hän ei kehtaa luokkaan mennä.

Juteltiin sitten reksin kanssa kahdestaan. Kerroin että lapsille on sanottu x-kertaa ”Ei ole teidän vika jos olette myöhässä. Ette te niitä teidät tänne tuovia autoja aja. Ette kuitenkaan voi kävellä sisään ihan tuosta vaan. Koputatte ovelle ja sanotte anteeksi olen myöhässä ja se siitä.” Kerroin myös että kolmen pelimiehen kanssa on joskus vedetty koputus heidän toimestaan ”We will rock you”:n tahtiin ja meikäläinen on aloittanut laulamaan ekan säkeistön alusta.

Come keskiviikko iltapäivä ja mulle varoituskirje. Siinä sanotaan näin:

  • Puhunut negatiivisia ja epäammatillisia oppilaan vanhemmalle. Isä saattanut haukkua tyttären puheen tiimoilta.
  • Myöhässä olijoiden koputtamaan laittaminen herättää pelkoa joskin osa oppilaista varmasti pitää hassuilusta.
  • Olen edelleen aina myöhässä. Tällä kertaa näkökulma on ”en ole luokassa 7:45.” Kukaan koulusta ei ole. Ja joo, en ole useinkaan en, sopimus kun sanoo että kustannuspaikalla ollaan 7:45. Sisään kirjauduttuani, juoksevat asiat hoidettuani ja opettajainhuoneen päivätaulun luettuani olen luokassa viimeistään 7:50. Tiistain keskustelussa tästä puhuessaan yliopettaja viittasi luokka-avustajaani joka ei myöskään ikinä ole paikalla ja siihen, että ”eilenkin aamulla näin sun vaan haahuilevan sininen Haltin reppu selässä pitkin pihaa”. Näinpä näin. Luokka-avustajani on määrätty joka aamuksi tukiopetukseen ja maanantai-aamuisin mulla on välkkävalvonta joten joo, en ollut luokassa.
  • Luokan seinätaulut eivät ole ”welcomin” ja ”inspiring”. Tästä pitää sanoa, että viime perjantaina sain reksiltä palautteen ”se oven viereinen literacy- taulu on tyhjä, laita siihen jotain.” Oli se tyhjä kun oltiin otettu alas edelliset työt ja venailtiin josko tämän runo-unitin työt alkaisivat valmistumaan. Kiirehdittiin sitten niitä perjantaina ja saatiin shape poemit seinälle, taulun toiselle puoliskolle. Toiselle tulisivat meidän acrostic-poemit. Muutenhan meillä on seinät täynnä symmetria kuvioita, tulivuoria ja dinosauruksia. Ja eiväthän ne 7-vuotiaiden työt niin kaksia aina ole…

 

Sellaisia siis.

Suurin ongelmahan tässä taitaa olla maksaville asiakkaille eli muksuille ”Ei”:n sanominen ja tuosta kiinnipitäminen. Ja kyllä; kyllä mä sanon viidennellä kerralla edelleen lujempaan ääneen. Tästä sitten kyselinkin tänään muksuilta, Ehdottoman "ei seurauksia, ole rehellinen. Silmät kiinni, pää pöydälle ja koske nilkkaasi jos "kyllä".

Äänestystulokset: Pelotin kahta. Pelotin koska olen joskus kovaääninen. "Olenko kovaääninen ilman syytä?" Ei käsiä nilkoilla. Normi-opettajuutta.

En ole ketään hakannut tai Kokoomus-kunnallispoliitikon muksua ruokalasta poistanut.