No niin. Täällähän olen. 3:34 am (ei, vieläkään meillä ei ole kaljaa). Lupaan laittaa tämän huomenna suorana julki. Ja koittakaa te kaikki viherpiiperöt ajatuksella lukea tämä ja pari aikaisempaakin postausta. Tai koko saatanan blogi, ihan sama.

Tarjolla olisi tänään, Hassisen Koneen lisäksi, kehityskertomus suomalaisesta miehestä kehitysapumaiden paskatouhuilunkn syövereissä. Oikeasti koko draaman kaari on nyt hallussa (niin että haamukirjoittajaa vaan kehiin tammelainen. Kyllä näistä aina yhden novellin pusertaa.) lähtien uutuuden viehätyksestä, ymmärtämisen opettelusta, väärin ymmärryksestä, ”ymmärryksestä”, liian diskreetistä ymmärryksen osoituksesta, suoraan sanomisesta, suoraan sanomisen hyödyttömyyden totemisesta ihan aitoon suomalaiseen vittuiluun siirtymisen kautta ”ei muakaan enää kiinnosta vaikka kusisitte siihen viuluun”-vaiheeseen.

Oliko vaikea pysyä kärrillä? En ihmettele yhtään.

On mennyt noin neljä tuntia siitä kun yhytin taas yhden ymmärtämättömän ääliön nukkumasta meidän takavarastosta. Kyllähän mä tiesin mistä takapihan vartijan löytää kun Tim Cahillin tasoitusmaalin jälkipuitteissa tupakille pyrin. Sen verran lujaa tuli kuitenkin hihkaistua sanaa ”Everton” että korvatulpallinen vaimokin kahden oven takana oli herännyt. Hyvästä syystä. Vartoilija takapesässä ei ollut älämölöä noteerannut. Yllätyksensä oli taas kerran ihan vilpitön kun monoa jalkapohjiinsa annoin.

Tuli sanottua kykenemättömille että lähtekää sitten vittuun meidän tontilta kun ette mitään pysty oikein tekemään.

No ok. Tuolla portilla nuo ääliöt edelleem hengaavat. Ei vaan pysty meneen nukkumaan kun vituttaa niin että pää meinaa räjähtää. Heittelin takavarastosta yhyttämäni puupään kamat pitkin nurmikkoa, omasta mielestäni ihan kiitettävän huudon kera. Huutamisen perässä paikalle ryntäsi tänäpänänen päävartsa Moses (Martin on vapaalla), joka erittäin suuren vit... eikun meinaan kyselemisen perästä pystyi sanomaan että ”I made a mistake.” ”No shit! Again! Sulle ei tullut mieleen sanoa sijaiselle että tänään/ihan lähimaastossa ei oo ehkä paras päivä mennä unille makuupussin kanssa takavarastoon?”

Tytöt olivat hassusti silmän vältettyä kusaisseet niiden nurtsilla maanneiden romppeiden päälle. Ihan samalla lailla kuin raksalla vittumainen apumies huomaa kenkänsä olevan täynnä konua. Tai että putkirunkkarin pakkiin on joku paskonut. Sellaisia ne juoksun lopulla olevat nartut ovat.

En torunut likkoja. Kuinka osasivatkin...?

Mutta onhan se kauheata kun historia ja kolonialismin perintö taas niin sortavat poor old afrikkalaista ettei järki käy päähän saatana yhtään. Kenelläkään.

”Tänään pidetään rokulipäivä.” Ja edelleenkään mulle ei tarvitse vittuilla.