Herra Öljymonttu on ollut maassa kolme päivää maha enemmän tahi vähemmän sekaisin. Vähemmän se oli eilen ja tänään. Sehän mahdollisti remuamisen parin sadan kilometrin päähän katselemaan ugandalaista pusikkoa. Melkein pitää sanoa, että jos on nähnyt yhden itä-afrikkalaisen maiseman on nähnyt ne kaikki. Melkolailla Malawin järviseudulta näytti. Vihreätä oli.
Tämä Ziwa-paikka on siis sarvikuonojen suojelualue, jonne ollaan Keniasta ja muualta tuotu muutamia sarvekkaita. Ugandan oma kannasta kellahti viimeinen yksilö vuonna 1983. Nyt ovat saaneet puistossa kuonolaiset taas lisääntymään, mutta ei siellä vieläkään ollut kuin kymmenisen elikkoa. Jokaista yksilöä seuraa 24/7 pyssymies, joka on valmiina takomaan vähän järkeä pärkeä siellä viidakossa piidakossa niiden saksalaisten norsunluu- ja sarvikauppiaiden kalloon. Ja jos se ei auta niin:
.
Se reissuamisesta. Perjantaina olisi tarkoitus mennä Niilin alkulähteitä kurkistelemaan.
Vaalit olivat ja menivät. Museveni voitti. Se siitä. Besigye oli sanoi että hän ei ala, epäreilua ja sitä samaa levyä. Museveni voitti yli 2,5 miljoonalla äänellä, mikä tietysti on aika paljon, monessakin mielessä. Oli se sanonut, että koska kahdet edellisetkin vaalit ollaan todettu korkeimmassa oikeudessa vilpillisiksi, mutta mitään ei ole tapahtunut hän tulee viemään tämän vaalin tuloksen sitten katutuomioistuimeen. Museveni oli todennut tähän että koita vaan, vesitykit ja pamput ovat valmiina. Ei siitä sen enempää kuulunut.
Kampalan pormestarin vaalit olivat tänään. Tai olisi pitänyt olla. Peruuttivat koko hässäkän koskapa aamulla kello 8:00, kun vaaliaitaukset avautuivat, oli Kansallisteatterin äänestyspaikalle tullut vaalikarja ollut hämmästyksestä ymmällään kun uurnat olivat jo täynnä. Poliisi oli tullut tutkimaan asiaa. Kytät olivat verranneet äänestyslistoja uurnista löytyneisiin lappuihin. 58 ääntä oli annettu listojen mukaan. Uurnista löytyi yli kolme tuhatta annettua ääntä, kaikki samalle jannulle. Joka siis oli, tattadaa, tässäkin blogissa kuvansa julki saanut Mengelen, Ernst Blofeldin ja hiiliveturinkuljettajan risteytys Peter Sematimba. Laitetaan nyt se kuva vielä kerran:'
Mellakkahan siitä oli syntynyt, ja nyt on joka risteyksessä taas rynnärikouraiset camouflage-herrat paikoillaan. Kylän keskustaan kehotetaan olemaan menemättä.
Eivät menneet ne vaalit niinkuin Römssöössä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.