Getting there, eli kyä sinne kai joskus päästään.


Ensin odotetaan puoli tuntia kuskia kotona. Safööri oli tilattu yhdeksitoista ja jo puoli kaksitoista se saapui. Toki tätä ennen oli pitänyt soittaa pari kertaa vaimon firmaan ja kysyä että mitenkäs niitä ajolistoja siellä oikein laaditaan?

Lilongwen kentällä toiminta oli yllättävän ripeätä ja kenialainen pääsi etuajassa matkantekkoonmatkantekkoon. Nairobiin saavuttiin, ja yhytin kentän kahvilassa (ehkä parasta kahvia ikinä) jenkki-Philin matkalla kotiinsa. Siinä sitten pamistiin (Philillä oli tähän astisista paras päivärahajuttu. Ministeriöllä oli ollut workshop Lilongwessa. Shopin jälkeen vastuulliset olivat lähteneet pohjoiseen, etelään ja keskimaahan (”Baruk Khazâd! Khazâd aimênu!”) ja konttorin sihteeri, joka oli valokopionut kokouksien paperipumaskat, kuittasi päivärahat kaikista kolmesta kohteesta.).

Potkuri-Fokker Nairobista Zansibariin lähti kanssa ihan ajallaan. Lentoa oli jäljellä 'bout 40 minuuttia kun tuli kuulutus, jonka mukaan Zansibarilla on sähköt poikki ja kentän generaattori fungerar inte. Syitä sähköjen poissaoloon annettiin useita. Kaksi suosituinta olivat mantereelta saarelle johtavan pääkaapelin räjähdys tai varastus. Paikalliset veikkasivat enemmän jälkimmäistä. Joka tapauksessa sähkö palaa eilisen tiedon mukaan Sansibarille jo kolmen viikon päästä. Sähkönaru kun pitää teettää Norjassa! Ei lähempää löydy... Eniwei, edessä oli yöpyminen Dar es Salaamissa. Pitää antaa taas pisteitä Precision Airille majoituksen hienosta löytämisestä. Hotelli oli aika kurko ja mikään ei maksanut mitään ja sinne päästiin joskus kymmenen jälkeen illalla. Mikä vähän hieroi oli lentohtiön toiminta aamulla. Sansibarin generaattoria ei todellakaan saatu korjattua yön aikana. Siitä huolimatta komppaniassa herätys outhreehundred ja kentälle neljäksi. Siellä sitten venattiin auringon nousua kolme tuntia, ilman aamupaloja etc.

Lopulta päästiin saaren puolelle ja nappasin taksin Stone townin keskustaan. Sovittiin kuskin kanssa hinnasta ennen kyytiä, mutta jäbällä ei ollut sitten perillä antaa vaihtorahaa. Siitä alkoikin sitten koko saarella olon ajan kestänyt liikkeenharjoittajiin kypsyminen. ”Juu en tarvitse just totakaan TingaTinga-maalausta.” Yleisesti ottaen ihmiset olivat tylympiä kuin Malawissa. Yöpyessämme maanantaina Darissa finskipariskunnan luona kuulimme myös, että varastelu on Darissa aivan eri mittakaavassa kuin Lilongwessa. Liikenneruuhkassa saattaa maasturista lähteä peili kävelemään. Sitten peili pitää käydä ostamassa takaisin varkaalta paikalliselta varaosatorilta. Paras tapaus oli kuulemma se, kun autosta oli lähtenyt kävelemään turvakaiverrettu tuulilasi. Se oli sitten pitänyt käydä kanssa ostamassa takaisin. Poliisia ei kiinnosta...


Nukkuminen


Hotelli oli komfy & kouzy. Kivikylän keskustassa, parin sadan metrin päästä entisestä sulttaanin palatsista. Sähköä ei ollut, joten iltaisin yksi pieni kynttilä akkunalla valaisi. Lämmin vesi oli myös nada. Generaattorit pauhasivat ja puskivat pakokaasujaan kapeille kujille. Ei tullut ihan helposti aina Nukkumatti kylään.


Syöpöttely ja juopottelu


Ennakkoon odotuksissa oli raskaan sarjan mättöä. Sitä saatiinkin. Ongelmana oli tuosta sähköjen puuttumisesta johtunut ravintoloiden aukiolon epäsäännöllisyys. Ruokalistat olivat myös supistetut. Lauantaina alkoivat sitten generaattorit sanoa jatkuvan paineen alla sopimuksiaan irti, mikä osaltaan vaikeutti suunnitelmallista ateriointia. Isommilla hotelleilla oli kuitenkin omat huoneen kokoiset generaattorinsa, ja niissä me sitten pariin kertaan käytiinkin.

Katkarapu. Siinä oli päämenuumme. Mokomaa junkkaria kun ei täältä Lilongwesta oikein saa. Swahili-kyökkiin emme päässeet tutustumaan em. ravinteli-situatsioonin vuoksi. Juomapuolelta pitää mainita Kilimanjaro. Oikein mukavia puolen litran lekkereitä. Kovasta muslimipitoisuudesta johtuen tätä oivallista nestettä ei kuitenkaan saanut joka paikasta, eli tuli sitä vettäkin juotua. Ilmaston puolesta tuo oli ihan pakollistakin. Keliä piteli.


Pällistely ja muu huuhailu


Stone Town toi mieleen Tallinnan kultaisella 80-luvulla. Siitä näki, että perkeleellisen hieno se on ollut, ja on tavallaan vieläkin. Mutta kun mitään ei olla korjattu sitten 1920-luvun on tulos kokolailla murheellisen näköinen. Parhaiten rappiota kuvaa kuitenkin Ungujan-saaren huvipuiston tila. 80-luvulla japsit sen rakensivat, ja kun Nipponin väki lähti, jäi huvipuisto tasan siihen. Oli aika Tshernobylmäinen näky. Niin se sademetsä pikkuhiljaa valtaa omansa takaisin. Mutta pitää vielä toisen kerran sanoa Stone Townin kaikesta huolimatta olevan ihan hienon. Hieman meitä vaivasi tietynlainen inflaatio kaikessa näkemässämme. Se oli erilaista mutta samanlaista. Paikalliset olivat hieman aktiivisempia toimissaan kuin malawilaiset. Jengi jopa harrasti iltasella kaikenlaista omaksi ilokseen. Capoeiraa tms. Malawilainen menee illalla kotiin pötkölleen.

Freddie Mercuryn synnyintaloa ei edes viitsitty etsiä. Siellä se kuitenkin jossain on. Hepulle omistautunut ravintolakin löytyy, ja koska se oli meidän hotellin lähellä tuli siellä jopa pari kertaa poikettuakin. ”Bismillah! Let them go!”

Snorklailinkin. Tehtiin saariretki. Ite, Emppa ja venekuski. Samanlaista oli kuin olisi ollut akvaariokaupassa. Paitsi että siinä kastui själv ja jotkut perkeleen pikkumeduusat polttelivat käsivarsia. Varo Prison Islandin trattorian riikinkukkoa. Se varastaa pitsaa. Saman saaren jättiläiskilpikonnat ovat kovasti pinaatin perään. Niin kovasti, että pinaattitukkoa heiluttelemalla ja ”kiusaamalla” saa aikaan kilpikonnien ”juoksukilpailun”. Kilpparikompoundin isoimmalla körrillä sen sijaan oli ihan oma taktiikkansa pinaatin saannin suhteen. Semmoinen pikku-Fiatin kokoinen körmäntti kun parkkeeraa itsensä keskelle polkua on pakko maksaa tullimaksua.



Summary


Kaiken kaikkiaan pitää sanoa Malawin olevan oikeasti melkoinen käpykylä. Human development index- mittarilla Tansania ja Malawi ovat aika lailla samaa kastia. Mentaalipuolella ero onkin sitten aivan järjetön. No joo, eiväthän tansanialaisetkaan ihan maailman sähköjäniksimpiä olleet. Silti heikäläiset hakkaavat malawilaiset aktiivisuudessa satakuuskytä-nolla. Sekä tietysti ihan silkassa materiaalisessa mielessä. Tansania on kehitysmaa, mutta itkuun meinasin pillahtaa kun näin ostoskeskuksessa jäätelöbaarin ja paikallisessa Shopritessä kassan vieressä myynnissä olevat Hofnarit. Yritetään taas kohtapuoleen laittaa kuviakin näkyville. Joko tänne tai Empalle.

Kotirintamalta

Täällä menivät ja pidättivät/kotiaresteerasivat Muluzin. Saman paperin perusteella joka jo High Courtissa on todettu pätemättömäksi todisteeksi. Tämä tempaus oli sitten kuulemma näkynyt jo kaupungillakin. Area 25:llä ja Old Townissa (kaukana meistä) olivat UDF:n kannattajat hieman mellakoineet. Seurauksena kaupunkiin on roudattu nyt punabarettisia sotilaspoliiseja. Varmistamattomien expat-lähteiden mukaan tuolla kaksvitosella olisi pari ihmistä jopa ammuttukin. Mutta sitä ei siis tiedetä varmaksi. Malawi näyttää tässäkin tilanteessa todellisia kasvojaan. Sunnuntaina mellakkaa ja maanantaina kaikki normaalia. Kaduilla ei noiden poliisien lisäksi näy merkkiäkään mistään levottomuudesta. Ajatellaanpas jos vastaava tilanne olisi sattunut vaikkapa Keniaan... Poliittisessa sekoilussa Malawi kuulemma voittaa Tansanian. Ja se on aika paljon se. Tansania kun on kuitenkin läpikorruptoitunut maa.

P.S. Sivistys...? Sopiiko sen kanssa homejuustokastike?