Olin eilen olutfestareilla. Autolla. Ihan itse ajaen.

Menomatkalla meinasi tulla suru puseroon. Ajelin nimittain sadevesiojaan. Kaannyin oikealle, ja koskapa automme valot on saadetty maantieajoon, ts. sojottamaan aivan helvetin ylos, en nahnyt tien vieressa vaanivaa vaaraa. Ja olisihan noita silmia kait muutenkin voinut vahan tarkemmin kayttaa. Onneksi vauhtia ei ollut nimeksikaan, joten kaara vaan putosi oikeasta kulmastaan ranniin, tunkinpaikan kohdalle. Kolmen Njassan voimin paasin taas jatkamaan taivalta. Ei vahinkoja Caribille siis. Apumiehet olivat valittomasti kasi ojossa, ja se vahan vitutti. Tottakai olisin heidan vaivansa palkinnut muutenkin, mutta se agressiivinen "giime money" meinasi taas alkaa vituttamaan. Huhujen mukaan ko. kaytos tuli auttamistilanteissa Malawiin herra presidentti Muluzin aikakaudella. Ennen hanta ojaan joutunutta oltaisiin ilman muuta autettu. No joo, eihan ne pari setelia meidan taloutta mihinkaan kaataneet.

Heleijjaa etta olikin rattoisat bileet. Se on sitten aivan turha vaittaa etta vain suomalaiset vetelevat perskanneja. Paikalle oli hanoluen houkuttelemana raahautunut expat-joukkoa sankasti (aivan oikein. Tasta maasta ei saa hanakaljaa. Tai saa, Lilongwen golfklubilta. Siinapa illanviettopaikka just miumaumukkaa.) ja voi pojat. Ovelta olisi saanut vitoskortin tonnilla (eli euro/tuoppi), ja melkolailla kaikkihan sellaisen olivat ostaneetkin. Ainakin yhden siis. Useat useamman. Itse tyydyin kahteen irtostobeen. Islantilaisen kanssa juttelin maansa taludellisesta tilanteesta. Sanoi palkkansa tuplaantuneen parissa kuukaudessa (osa tilista tulee taaloissa saarelle) seka velkojensa etta saastojensa kadonneen.

Shottitytot kiertelivat yleison joukossa, ja n. tunnin kuluttua alkoi ilolienten teho nakya. Oksentelua, paidattomuutta, lisaa oksentelua, kahmintaa, oksentelua, kaatuneita tuoppeja, huutoa, laulua, oksentelua ja laulua. Tuli ihan kotoiset juhannusfestarit mieleen.

Sellainen kokemus talla kertaa.