Paivaa. Se on Vaataisen Juha a.k.a. Afrikan Gaselli ja Nandiheimon mies kun taas kirjoittelee.
Olin perjantaina juoksulenkilla ihan ihmisten ilmoilla. Oli mukavaa ja hassua se. Taalla nakee kylla valkoisia lenkkeilemassa silloin talloin ja aina maanantai-iltaisin on expatien juoksuklubin kokoontuminen. Oli kuitenkin outoa huomata, miten lenkilla oleva valkoinen keraa katseita. Onko se koyha kun se ei aja autolla? Ajaako joku sita takaa? Onko se muuten vain hullu? No, naista huolimattakin aion toteuttaa saman pari kertaa tallakin viikolla. Pitaa rankaista syntista kehoa ennen Cape Townin matkaa, joka siis alkaa perjantaina. Laittakaapas tutut tarkkoja osoitteita meiliin etta voin piirtaa teille mielenkiintoisia kuvioita kortteihin. Reissun jalkeen alan harjoittelemaan kasien nostoa maalilinjalla, aivan kuten Juha ennen Mynssenin Olumppialaisia(?) teki.
Grillinkin sain ostettua, ja sita tuli myos vanhalla hyvalla kaavalla testattua. Paikallinen, tai siis etela-afrikkalainen makkara (boerewors), on hyvaa. Vahan kuivaa tosin koska se on enimmakseen naudanlihaa. Turkulaista (tai siis Auraa) se vahan kaipasi kylkeen, mutta kylla Heinzkin asian ajoi.
Sitten niista nimista. Taalla ihmisilla on aivan kasittamattomia nimia. Kuten jossain muistaakseni jo mainitsinkin, ei ole tavatonta etta boss antaa palvelijoiden lapsille nimen. Koska tama on yleensa expateista vahintaankin kummallista, sanovat he yleensa etta vanhemmat itse saavat kylla paattaa lapsensa nimen. Tama on johtanut siihen, etta kunnioituksesta tyonantajiaan kohtaan paikalliset ovat antaneet lapsilleen pomonsa nimen. Ainoa vaan, etta se ristimanimi on silloin aika usein tyylia Mister John.
Sanomalehtien onnittelu yms. ilmoituksista on tullut meille jo vakihupia. Milloin congratseja saa Goodall, milloin Innocent. Siella on Brainsia, Happinesia, Brightia ja Handsomea. Mutta varsinainen jattipotti sattui menneelle viikonlopulle. Naurattaa vielakin vaikka kuulin nimet jo perjantaina.
Kas kun taalla on noita rastafarejakin jonkun verran. Leppoisaa, mutta jossain maarin arsyttavaakin jengia. Hengaavat rinkkakansan liepeilla vanhassa kaupungissa, ja saattavat hyvan paivan toivotuksen jalkeen lahtea seuraamaan pitkin kaupunkia, ei pahat mielessa mutta esim. aterian toivossa. Ja silmat seisovat paassa...
No eniwei. Yhden naista nimi on *rummunparinaa*.... CHEESE ON TOAST!!!!!! Kaverinsa on Joe Banana... Ei jumalauta!!!! Tuli aivan totaalirepeaminen kun kuulin naista. Ok, ne voivat olla reggaenimia. Epailen kuitenkin vahvasti etta nuo on viety kirkonkirjoihinkin.
Se siita. Eilen oltiin puutarhurin ja irlantilaisen Joen kanssa paikallisen futiscupin valieraa katsomassa. Samassa V.I.P. katsomossa missa Malawin maajoukkueen valmentaja ja muut silmaatekevat.
Stadion oli taynna, eli rapiat 10 000 katsojaa. Peli sinallaan oli Suomen Ykkosdivaria, mutta katsomossa tapahtui. Meidankin osastossa meinasi tulla kasirysya. Ennen pelia ja sen aikana kenttaa ymparoineiden aitojen takana holkkasi kotijoukkueen kannustusvakea parikin n. 200 hepun ryhmaa. Rummut paukkuivat, ja aina uuden katsomonosan edessa holkkaporukka pysahtyi ja esitti sotatanssin. Olivat kuulemma myos noituneet stadikan, eli kaivaneet jonkun kulmalipun alle noitapatsaan tuottamaan vastustajalle epaonnea. Matsi oli juuri alkamassa kun n. 10-vuotias kauttaaltaa kotijoukkueen vareihin maalattu pikkupoika karkasi kentalle. Stewardit saivat pojan kiinni, joka laittoi kovaa kampoihin. Lahistolla olleet armeijan/poliisin edustajat (kolme heppua rynnakkokivaarein ja metrisin pampuin varustettuna) alkoivat tulla vaatimaan poikaa. Jarkkarit paattivat armahtaa pikkuisen, ja monottivat tata persuksille nostaessaan hanet aidan yli takaisin katsomon puolelle. Siella fanijoukko sitten kantoi poikaa pitkin sivurajaa kuin Khomeinin ruumista konsanaan.
Kotijoukkue voitti ja samalla kentalle ryntasivat fanit kuperkeikkaa, volttia ja karrynpyoraa jos jonkinlaista heittamaan. Seka tanssimaan ja laulamaan. Kotijoukkueen pelaajat juoksivat taman alta pukuhuoneisiin karkuun. Vierasjoukkue jai kentalle, mutta kukaan ei nahdakseni vittuillut heille. Se oli pelkkaa voiton juhlimista. Asiaa ehka rauhoitti myos kentalle ajettu poliisin vesitykki, jonka katolla ja ovilla oli julman nakoista jannua kalashnikovit tanassa ihan riittavasti. Katolla olleet esim. vetivat nakyvasti liikkuvat taakse heti auton pysahdyttya.
Takaisin ajellessamme jouduimme keskelle juhlivaa vakijoukkoa. Heilutettujen palmunlehtien maarasta olisi akikseltaan voinut kuvitella kyseessa olevan Toisen tulemisen... Mitaan pahaa meille ei tehty, mita nyt auton lasit pyyhittiin kotijoukkueen kaulaliinoilla. Se oli ensimmainen kerta kun olen nahnyt malawilaisten oikein innostuvan jostain. Takalaiset kun ovat oikeasti pidattyvaista ja hillittya kansaa, siis Afrikan mittapuulla.
Finaali on edessa ensi kuussa, ja paikalle menen. Vastakkain tulevat olemaan kaksi jengia Lilongwesta, joten saas nahda mita derby saa aikaan kaupungissa.
Loppuun viela vapaa lainaus Antti Tapani Tuiskulta, joka ruoti viikonlopun lehdessa Suomen ja Malawin yhtalaisyyksia sanoen etta aika samanlaisiahan tassa ollaan. Kummatkin ollaan talla Maapallolla ja kummallakin on jarvia. Hienoa Antti! Tuollaiseen verbaali-ilotulitukseen ei pysty edes vanha kunnon makivotka Nykas-Masa.
edit: Kepeet mullat taaltakin sitten viela Rantakasinolle. Loppuasi kohden kavit kylla vahan vasyneeksi, mutta silti paikkasi kaikkien janoisten sankarina aina tayttaen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.