Lehdistöä:
Hyi hyi YK:ta.
Menivät julkaisemaan raportin, jonka mukaan Ugandan "rauhanturvaajat" olisivat tappaneet, raiskanneet, ryöstäneet pankkeja ja salakuljetelleet kultaa ja muita raaka-aineita Kongosta 1997-2003 sodan aikana. Raportin mukaan sotilaat olisivat myös huvikseen aina silloin tällöin kääntäneet vesivoimaloiden turbiineja pois päältä, aiheutellen täten pikku trabelia esim. sairaaloissa.
"Aivan puolueellista ja väärää tietoa" sanoo Ugandan puolustusvoimien edustaja. "Puolueellista, koskapa meiltä ei ole kysytty miten asiat Zairessa aikanaan menivät. Tämä raportti vaarantaa Ugandan osallistumisen kaikenlaisiin rauhanturvajutskiin. Ei tykätä tämmöisestä, ei."
NMR:n esivaaleissa esiintyi aikas tavalla väkivaltaisuuksia, ja nyt muutamat poliisin&armeijan heput esittävät huoltaan siitä, että tilanne voi eskaloitua ensi kevään isoissa vaaleissa. Newsflash herrat: Tilanne voi eskaloitua missä tahansa vaaleissa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ja totta hitossa se sen tekee. Mittakaavasta vielä kiistellään. Saa nähdä.
U.S. of A. mottasi Ugandaa Hillaryn toimesta viime viikolla sanoen, että ei oikein näytä mukavalta kun opposition lehtimiehiä heitetään vankilaan ja silleen. Oli kuulemma ilkeämielistä puhetta sekin.
"Korruptio on Ugandassa elimellinen osa hallintokulttuuria" sanoi jenkkiproffa luennollaan Kampalan Serena hotellilla. Entinen eettisten asioiden ministeri oli mennyt tukemaan tätä kannanottoa.
Yleisesti ottaen nämä täkäläiset paperit ovat laadukkampia kuin eräät toiset. Siis siihen saakka kun armeijaa aletaan arvostella. Negatiivisia asioita Kampalan bensapulasta ja kadoksissa olevista sosiaalirahastojen miljardeista saa tehdä meikäläisittäin ihan semi-o.k. juttuja. Mutta inttiä ei morkata piste. Kansalaisen tasolla nämä ottavat kritiikkiä vähän paremmin vastaan kuin malawilaiset, mutta aika alhaalla se raja silti on.
Uganda on myös siinä määrin enemmän kehittynyt, että kaikenlaista työntekoa estävää byrokratiaa lippuineen ja lappuineen osataan luoda enemmän kuin Malawissa. Malawilainen ei vaan osannut, ugandalainen ei viitsi. Työn välttelyyn käytettävällä energialla tekisi moneen kertaan jonkin pikku homman. Nämä havainnot ravintola- ja supermarkettipohjalta. Ehkä siinä on mukana myös toisen käden toimistohuhuja...
Harmin paikka että vaimolta meni aikanaan se Equatorin paikka sivu suun. Siellä olisi nyt ollut mielenkiintoista olla... Juuei.
Muuten tää menee laatikoiden keskellä asuessa. Pikku hiljaa, pikku hiljaa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.