Tänään tuossa yhden paikkeilla luokan ovelle tuli ÄITI. ÄITILLÄ (huom. taivutus) oli kokous päättynyt lähitienoolla ja koska autonkuljettaja (yeah, very common here. Hajaantukaa, ei mitään nähtävää.) oli sen vuoksi kanssa naapurustossa oli enemmän kuin järkevää päästää lapsi himaan tuntia aiemmin. Kesken sen kauan mainostetun leikkihetken...

Juu ja joo. Tää mutsi sitten kysymään  multa, myöntävän vastauksen jälkeen, että olenko jo ottanut huomioon hänen tyttärensä erikoistoimenpiteet? Hä? Tä? Ja mitä vittua?

Oli about this close etten nauranut päin naamaa.

Ok. Likka on tullut kouluun viime kevään lopulla. Perus-ugandalaisesta koulusta. Puutteita on.

Mutta hei vittu ja joo! Liikkuiko päässä yhtään mitään? Kaks päivää takana?

Kerroin asiasta vaimolle, ilmoittaen että JOS jossain vaiheessa tulee tuon tien loppu vastaan niin sitten mä otan sen. Oikeasti hei! Kyllä kyllä, ainahan sitä on saanut tavallaan vanhempiakin kasvattaa (muistakaapas tämä te ei- pedakoomikot). Mutta jos ei oma järki pelaa yhtään niin anteeksi. En voi auttaa. WoW! Yeah!

Ajattelin kysäistä parin viikon päästä että "onko tullut paljon valituksia?" Yleensä on tullut ja lopussa on kiitetty. Nothing to see here either. Paitti joo perkeles! Muistin just. Hansulle olen tästä helvetistä punkun auki...

Ilmavirta-Rikala jne... opuksista mieleen jääneet pelit ja leikit... Priceless. Ristolle terveisiä kanssa...

Tiedättekö. On sellainen fiilis että maailma ei oikeasti tiedä opettamisesta. Samalla tavalla kuin ne tietävät Eppu Normaalista fucking nothing. Kuunnelkaa vaikka Pantsen skeban huutoa ja avunpyyntöä. Välinettä runnellaan ja lopputulos on niin kaunista.

Rauhaa.