Oltiin taas uimassa.

Ihan kivaa oli, mitä nyt vähän menomatkalla kuumotteli. Käännyin punaisia päin vasemmalle, ihan juurikin niinkuin kaikki muutkin. Hip hei, moottoripyöräpoliisi nappasi meikäläiset sivuun, ihan kuten hänen kaverinsa teki edellämme ajaneelle toiselle punalappuiselle mzungu-kyydille. Enämpi-pigmenttiset saivat jatkaa matkaansa.

Ajokortin pyysi saada haltuunsa. Sen saisi kuulemma huomenna keskupoliisiasemalta takaisin, sakon ja varoituskirjelmän kera. Perkeleen perkele.

Meinaan siis sitä että arvatkaapas kuinka kauan asiointi keskuskamarilla kestää? Kauan. Joutuuko sielläkin lahjomaan jos haluaa asiansa etenevän? Joutuu.

Niinpä kerroin että huh huh, ei oikein onnistu, huomenna on työpäivä ja kaikkea. Onko herra konstaapelilla mitään saumaa kirjoittaa tikettiä tässä ja maksan se sitten heti?

No olihan sillä. Tai siis sadan metrin päässä olevallä sivuasemalla voitiin sakottaminen suorittaa. Satatonnia meni, eli kolmekymppiä. Kova taksa, mutta alunperin kaveri kysyi sataa viittäkymppiä. Sain siis vähän hintaa neuvoteltua alaspäin. En saanut minkäänsortin sakkolappua. Ajokortin sain takaisin. Virallinen sakko olisi varmaan ollut snadisti halvempi. Tai sítten ei.

Siihen menivät meidän uimisrahat, joten ruvettiin etsiskelemään kylän siltä puolelta Standart Charterin automaattia. Arvatkaas löytyikö? Kaikkien muiden rahalaitosten ATM:t kyllä löydettiin, Lammin Säästöpankkia myöden. Koitin sitten napata Visalta, mutta "ei yhteyttä". Meinasi ruveta hitsaamaan. Onneksi löytyi länsikäteistä pusseista ja vaihtaraha-mies. Ei siis mennytkään päivä pilalle.

Kolme ja puoli vuotta meni siis siihen että ensimmäisen kerran korruptioon joutui oikeasti turvautumaan. Meniköhän nyt taivaspaikka?