Eli ei mitaan uutta talta rintamalta. Paitsi etta lauantaina maistoin kupillisen ginista vasattya hyyteloa. Kuten arvata saattaa se ei ollut hyvaa. Etenkaan sunnuntaiaamuna.
Ei tosiaan mitaan uutisoitavaa. Mita nyt vuokrafirma meni ja nosti meidan talon vuokraa viidellakymmenella $:lla. Vahan on katseltu lehdista vaihtoehtoja. Kamppa sinansa on ihan mukava. Pientahan ne lattialaattojen irtoamiset yyammat ovat. Siina on vaan se etta vuokrafirmalta ei oikein tunnu onnistuvan sovittujen hommien toteuttaminen luvattuun aikaan. Ei sitten millaan. Terassin moskiittoverkkojen korjaamista ollaan odotettu yli seitseman kuukautta. Toisaalle muuttamisella saastaisi myos vuodessa aika summan rahaa.
Pistetaan nyt tahan loppuun taas maissiuutinen. Sita on vissiin sittenkin taalla Lilongwen siiloissa aivan tolkuttomasti. Jopa niin paljon, etta presidentti paatti lahjoittaa sita Swazimaalle ja Lesotholle. Samaan aikaan pohjoisessa kauppojen hyllyt ovat tyhjillaan ja kilo maizea maksaa 1250 rahaa, eli ihan liikaa etta mahat tayttyisivat. Pari ihmista oli kuulemma jonkin kylapaallikon mukaan jo kuollutkin nalkaan, mutta ota naista nyt selvaa. Taalla kun kylissa aina valilla kuolee myos vanhempia ihmisia, nalkaankin. Syyna on se etta ovat menneet elamaan liian pitkaan ja ovat siten noitia, joille ei sukulaisten enaa tule kantaa vaivalla kuivattua ufaa lautaselle. Tosiasia on kuitenkin se, etta maissia makaa siiloissa ja sita kyetaan logistisoimaan ulkomaille mutta ei oman maan sisalle, kuulemma teiden huonosta kunnosta johtuen. Taitaa kuitenkin olla taas lahinna haluamisesta kyse noissa selityksissa. Ma ej ajna tajuu tata maata.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.