Sillalailla. Aloitetaan nyt vaikka kertomalla viikonlopun positiiviset jutut. Kerho voitti.

Se olikin sitten siina se positiivisuus.

Perjantaina rajaytin elamani ensimmaisen autonmoottorin. Ajeltiin kohti Cape MacClearia, hyvalla tiella suuriappiirtein sataa kahtakymppia kun "Enrico! Ar det kardanaxel?"-tapahtui. Tai siis kone sammui. Hmmm... peltia auki ja tutkimaan. Starttaako? Starttaa. Kuuluuko kummia aania? Eipa juuri. Lammot? Normaali. Toimenpiteet: Jatketaan hissuksiin matkantekoa.

Sitten viiden kilsan jalkeen kuuluikin n. pari sekuntia klaketiklaketi, kilinkolin ja haaveet sen geepeen voitosta katosivat savuna ilmaan kuin Raikkosella ikaan. Aanista paatellen yksi mannista tuli katselemaan malawilaista maantieta, pikku liekkien kera. Onneksi oli vetta(kin) varattuna reissulle ettei palana koko paaska.

Siellahan oltiin, njassalaisen kantatien varressa. Onneksi ystavallisia ex-patsieluja oli matkalla samoille mestoille kuin mekin. Loytyi koytta, hinaavaa autoa ja lopulta jopa huoltoasemaa jolle raajarikon Caribin saattoi jattaa "I am the bodyguard of this petrol station"-miehen huomaan (kaveri vahti autoa lauantaiaamuun asti. Palkakseen han sain rookia, 7,5 euroa ja kilon lihaa. Olisitte nahneet sen tyytyvaisen hymyn joka naista lahjuksista la-aamuna seurasi.)

Siella sitten odoteltiin pilkko pimealla bensa-asemalla saksalaisen kanssa kyyditysta majapaikkaan. Onneksi jatettiin oikeaoppisesti Jekku ja keppanat pakkaamatta vaimon kyytiinsa ottaneeseen arjalaiskansoitteiseen wageniin. Niinpa pahin vitutus alkoi kummasti hiipua afrikkalaisen tahtitaivaan alla, "Hello. Is it me I'm looking for?" ja muita karaoke zipaleita lauleskellessa. Kiitettiin myos onneamme etta tama on juurikin Malawi. Olisi voinut ihan hippuisen verran kylmata sielua jos vastaava olisi sattunut vaikkapa esim. Nigeriassa. Nyt ei oikeasti ollut turvallisuudesta huolta, ja se olikin aika iso plussa tassa onnettomuudessa.

No juu. Lauantaina kaytiin sitten neuvomassa paikalle Lilongwesta saatua hinausautoilijaa. Vahanhan sillakin reissulla jannitti. Koko viikonlopun satoi, joten oli vetta tiella paikoitellen n. metrin verran. Tasta episodista saa vaimo kuitenkin kirjoittaa enemman koskapa se oli hanen tahtihetkensa. Sen verran voin kertoa etta intialaiset miehet isoissa maastureissaan ovat todellisia chickeneita. Heita myos harmittaa nahda raskaana olevan naisen tekevan juttuja joita he eivat uskalla tehda.