Ihan ensin täytyy kyllä sanoa että kivahan se on prosessikirjoittamista openkin välillä harjoittaa, kiitos bittiavaruuden ja wordpadin yhteensopimattomuuden vuoksi.

Otsikon mukaista toimintaa on ollut ohjelmassa. Kirjaimellisesti. Sain kuin sainkin viimein syötyä bilhartsia tablettini. Varoiksi. Sen verran on kuitenkin tullut järvellä lutrattua. Vähän tuli huono olo ja suussa maistui eiliselle, kera pienen huimauksen. Eli vähällä pääsin.

Muuten ei edelleenkään ole kauheasti uutisoitavaa. Elo kulkee nahkavekkarin määräämää latua, ja yleensä se baana on suhteellisen helppoa. Täytyy kyllä samaan hengenvetoon todeta kaupassa käynnin ja muun talosta poistumisen nousseen arvoasteikossa potenssiin viisi. Vielä kun täällä järjestettäisiin lauantaisin pomppulinnallisia autonäyttelyitä grillimakkaratarjoilun kera...

Uusia expat-naamoja ollaan tavattu omien ja Rogerin tavaroitten kauppaamisen merkeissä. On mielenkiintoista nähdä kuinka "vihreitä" ihmiset ovatkaan. Vaikka eipä sillä, ihan samalla lailla sitä itse on uunoillut tuoreena naamana.

Silti. Yhden kanukin suurimpana ongelmana tuntuu olevan Garam Masalan puuttuminen kaupoista. Varsinkin kun sitä saa, jos vain viitsii mennä ostostelemaan muualle kuin siihen expat-taivaaseen.

Toinen taas maksoi inkkarille verhoistaan yli 400 euroa. Ok, noihin vipuihin on helppo haksahtaa. Maksoinhan minäkin aikanaan kerran tomaattipussista yli nelinkertaisen hinnan. Köyhdyttiin siinä semmoiset kolme euroa.

Mutta että yli neljäsataa... Varsinkin kun kankaitten osuus tuosta oli vähän yli satanen. Olisikohan kyseessä rajuhko kusetus, olisiko? Olisikohan kannattanut kysyä hinnosta joltakulta etukäteen? Olisikohan kannattanut vähän miettiä, ensteks? Varsinkin kun se keskiverto income tässä maassa on edelleen sen 350 euroa, vuodessa. Voihan toki olla, että inkkarin ompelija on vaan niin helvetin hyvä ja laatu maksaa. Tuollaisen läpimeno tekee vaan meidän muiden jauhonaamojen elosta vaikeampaa.

Yksi vitsaus pitkästä Suomessa olosta on meillekin siunaantunut. Vendorit nimittäin pitävät meitä kanssa uusina tulokkaina. Ei mene taaskaan jakeluun että ei. Tänäänkään me ei tarvita pajukoria. Yksi mansikanmyyjä oli Empalle oikein suuttunutkin kun E. ei ollut kundin tuotteita ostanut. Kaveri oli selittänyt että yhtään kauppaa ei ole tänään tullut tehtyä, joten nyt se olisi mzungun velvollisuus ostaa maagubbet pois hänen käsistään.

Urhelurintamalla tapahtui eilen: Malawi pieksi Guinean 2-1 omassa futiksen karsintapelissään. Unelma African Nationsista elää siis vielä. MM-kisajuna meni jo, täälläkin. Drogba ja kumppanit tulevat odotetusti sen spotin hoitelemaan.

Mr. Price-kauppa on avannut meidän poissaollessa ovensa. Kyseessähän on etelä-afrikkallinen Aholaita, mutta täkäläisillä standarteilla kyseessä on kovin hottis butiikki. Mikä tekee asiasta huvittavan on se, että ko. puljun isossa mainoksessa tuolla kaupungilla ei esiinny yhtään mustaa naamaa. Vain ja ainoastaan menevän oloisia kaukaasialaisia. "Me ollaan niin hip ja pop että meillä käy ostostelemassa vaan mzunguja. Tuu säkin ja feel how your inner white skin feels."

Ok. Oli ehkä vähän kyynisesti sanottu. Taas.