Puuseppa toi tanaan sohvat. Kolmen istuttava ja kaksi yhden immeisen nojatuolia. Verhoilun viimeistelya lukuunottamatta ovat kuin ISKUn kuvastosta (josta muistaakseno malli naytettiin). Skandinaaviset siis. Olisi ollut toisaalta hienoa ostaa voimakkaan Afrikkalaisvaikutteiset istuimet "arkkukadun" puusepilta, mutta eihan niita koskaan olisi saanut kenellekkaan rahakkaalle (lankkarille) kaupaksi. Sen verran muhkeita ja riemunkirjavia ovat takalaisen maun mukaan tehdyt.
Illalla Empan testaillessa radiopuhelintaan ikkunaan koputettiin. Puutarhuri kysyi etta saako han antaa nsimaa koirille. Ne kun eivat Patrickin mielesta syo tarpeeksi nappuloitaan. Tottakai saat! Koirat vetivat maissipuuron nappuloiden valista hetkessa, eli hyvaa vissiin oli.
Hauska huomata kuinka piskit ovat muuttuneet osaksi "perhesysteemiamme". Aluksi Patrick nimittain vahan kavahti ajatusta kahdesta lehman kokoisesta koirasta samalla pihalla. OK, ymmartaahan sen. Paikalliset eivat koirista juuri muutenkaan pida, ja P & S:lla on viela kaksi pienta lastakin.
Koirat ovat meille azunguille kuitenkin selkeasti tarkeita koska pidamme niista huolta. Jopa pesemme niita (ollaan Empan kanssa varmaan hullun kirjoissa lopullisesti)! Siispa niista(kin) pitaa pitaa huolta. Veikkaan kylla vahan, etta koirat (jotka kayvat saannollisesti palvelijoiden talossa kylassa) ovat muuttuneet heillekin jo vahan lemmikeiksi. Vaikka Tessa raatelikin Chikondin nuken palasiksi (annoin kuplavolkkarin pienoismallin tilalle. Eihan se sama tietenkaan ole) ja viime sunnuntaiaamuna pihalta loytyi Suzien sandaali, ehjana tosin.
Eipas taalla nyt muuta. Malawi ei ole maksanut DSTV:lle Valioliigan tv-maksuja, joten pelit eivat sitten varmaankaan nay taalla koko kautena. Budjetti ei etene, koska pro budjetti-mielenosoittajat kuulemma uhkaavat opposition edustajien turvallisuutta. Opposition edustajat eivat suostu menemaan parlamenttitalolle 7 kilometrin paahaan ennenkuin telttakyla lahtee. Siis tuo telttakyla tasta sadan viiden kymmenen metrin paassa. Auto on parkissa tallakin hetkella melkein sen vieressa. Oli siella kuusi laiskanpulskeaa jannua nurmikolla potkollaan. Oppositio ilmeisesti odottaa vain etta kansainvaliset rahahanat menevat kiinni ja siita seuraava kurjuus luo uusia mahdollisuuksia.
Olen ajatellut lahjoittaa rahaa edesmenneen presidentinvaimon Ethel Mutharikan mausoleumin rakennusta varten. Taalla on pankeissa kansalaiskerays menossa, ja jokainen lahjoittaja saa nimensa mausoleumin seinaan. Oikein oli koko sivun ilmoitus paikallisessa hesarissa asiasta. Saman eukon kuoleman vuoksi taalla julistettiin kuukauden maansuru. Sita eivat edes paikalliset ymmartaneet. Pitaa nyt miettia paljonko on paljon...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.