Hej då. Hienosti menee. Suomi ottaa nenään potkupallossa ja Kerho senkuin jatkaa sekoiluitaan. "We go, we go, we go! No matter what we go!"
Se oli Ugandan Kurkien kannustuslaulu se. Huomenna ottavat mittaa naapuri-Keniasta he. Oli uuden irkun kanssa (mikähän siinä on että irlantilaiset jotenkin sopivat mun pirtaan?) tarkoitus mennä paikanpäälle todistamaan spektaakkelia. Kiitos loistavasti organisoidun lipunmyynnin se ei oikein futannut. Eli tällä hetkellä Kampalassa on mustan pörssin kauppiailla hankalaa. Käsissä on tuhannen VIP-lippua mutta maksavaa asiakaskuntaa ei napostele ostaa vaikeamman kautta.
Eipä sillä. Ovat hieman hazardiherkkiä paikkoja kuuleman mukaan nuo maaottelut. Niin niiden piti kyllä olla Malawissakin ja hyvin meni. Katselen telkkarista jos jaksan.
Lähi-ranskalainen ravinteli oli huonontanut palveluaan. Langalle.
Yksinhuoltelin viikon. Hyvin meni.
Asiaan.
Olen mietiskellyt tässä muutaman viikon seuraavaa:
Mulla on kollegoina kouluavustaja-britti&opettaja-kiwi pariskunta. Niiden naturaali poika on mun luokalla. Se ennakoitu adoptiosälli meni lopulta naapuriin (kiitos koulun johdolle järjenkäytöstä).
Hienoin/epäitsekkäin asia minkä ihminen voi mun mielestä tehdä on adoptio. Ja heti perään pitää sanoa että musta ei ainakaan tänään ole siihen.
Tällä pariskunnalla on nyt adoptoituna kolme ugandalaista lasta. Jokainen näistä kolmesta saa "vanhempiensa" kautta melko laadukkaan primary-"koulutuksen". Opettajien kun ei tarvitse maksaa lastensa koulunkäynnistä (niinpä jos täällä vielä ensi vuosikin kokonaan ollaan tullee U menemään "Seedlingseihin"). Loogistahan se on.
Kouluruokailu on meillä maksullinen. Noin euron per laaki. Ihan jees safkaa, itse tehtyä. Tänään oli pemuramuusia ja lihaympyröitä. Naatin.
Kampala on kuitenkin kallis kaupunki, vuokrien suhteen ainakin. Tämä em. kehitysapuperhe elää yhden opettajan ja yhden kouluavustajan palkalla. Se tekee 'bout 4000 taalaa/kk. Niinpä lounastunnilla äiti tuo kattilallisen spaguanttia/maissipuuroa/pottua pöydän päähän ja sitten faija, jonka safkan he maksavat, menee ja santsaa viisi-kuusi kertaa. Eli siis he varastavat ruokaa.
Asian ei pitäisi kuulua mulle mitenkään. Hämilläni olen. Olisiko kuitenkin kannattanut jättää se kolmas adoptio tekemättä jos noin tiukkaa on? Vaikka lottovoitto se taas toisaalta adorable-Trishalle on. JiiÄnEee.
Olenko mä ihan hakoteillä darwinismeineni "koitan OMILLE geeneilleni parasta jatkoa"? Millä tuo perhe hoitaa lasten jatkokoulutuksen kustannukset? Toisaalta perheen prioriteeteissä numermo ykkösenä tuntuu olevan Landolan taitava (hyvin vetää ukko skaaloja) käsittely worship-tilaisuuksissa.
Kuten sanottua, hämilläni. Musta on kuitenkin kiva, että viimassa ja tuiskussa on se toinenkin ihokas. Posken kääntelemisiä ei edes harkita.
Loppuun pari hassua kuvaa.
Noottia pitää antaa nokialaisen kameralle. Vaikka siis puhelimena mä sen kyllä ostin... Juu. Olin tänään stagella, karamojongiksi vaatettautuneena. Uganda-viikkoa piteli (se on itsenäisyyspäivä sunnuntaina) ja piti tänään pukeutua. Mikäs siinä maasai-liinassa kulkiessa. Ei tullut ainakaan kuuma.
Tämän piirtäjä on ihan valmis kertotauluihin. Siitä huolimatta tai juuri siksi samalla likalla oli tänään päällään The Ramones-paita. Arvostin, kunnes tajusin että äitinsä ei tiennyt mikä paita se oli.
Kuinka paskaa leipää te myytte?
Selvennän. Siinä seisoo "Better feta cheese". Sinänsä hienoa että ei luvata liikoja.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.