Avanti poppolo! Menivät perkeleet nostamaan Greenin, Stoutin ja Specialin hintoja. Korillinen kepukkaa maksaa tätä nykyä jo seitsemän euroa ja kuusi senttiä! Häpeällistä.
Sitten pientä lehdistökatsausta.
Etusivulla tänään The Daily Timesissa on taas karmea tarina. Otsikkolla: ”Mysterious: 13 girls faint at BT (tarkoittaa siis Blantyrea) school.” Referoituna juttu menee näin:
Eilen aamulla seitsemän aikaan eräässä luokkahuoneessa kavereitaan katsomassa käynyt tyttö oli pyörtynyt. Melkein heti tämän jälkeen luokan tytöissä oli alkanut ilmenemään samoja oireita. Mahakipua ja hengenahdistusta. Kuusi heistä oli pyörtynyt luokkaan. Opettajat olivat antaneet ensiapua ja tytöt olivat toenneet.
Koulu on school feeding programmen piirissä, joten ensimmäinen ajatus ihmisillä, jotka tietysti malawilaiseen tapaan olivat alkaneet kerääntyä koululle heti ensimmäisen pyörtymisen jälkeen, oli sabotaasi. (Täällä puskaradio toimii todella nopeasti. Ihmisten elämissä ei ihan kauheasti tapahdu. Esimerkiksi eilen Patrick kulutti vapaapäivänsä istumalla lippis päässä meidän portinpielessä kivellä... Kun sitten mitään erikoista on ilmassa, on väenpaljous taattu. Kolarit ovat number one thing. Silloin paikalla on viidessä minuutissa vähintään 500 ihmistä. Sama saattaa tapahtua jos Lilongwe riverissä sattuu kellumaan joku outo karahka tai karannut pyykkiämpäri.)
Väkijoukko oli ollut siis vakuuttunut, että kouluruokailun puuro on myrkytetty. Sitten heille oli selvinnyt että päivän puuroa ei olla vielä jaettu. Seuraava syy olikin luonnollisesti satanismi. Miten muuten tauti iskisi vain yhden luokan tyttöihin? Belsebuupin töihin syyllisiksi oltiin nimetty heti ”ne valkoiset miehet, jotka kävivät koululla muutama kuukausi sitten lahjoittamassa koulureppuja, kenkiä ja muita tarvikkeita.” (Valkoinen mies on muuten syynä HIV/AIDS:iinkin. Se on salajuoni jolla Afrikka on painettu alas länsivaltoja uhkaamasta. Myös koulutettu väestö uskoo näin.) Koko koulun mukulat oli päästetty sitten kotiin, ja kotimatkalla vielä kuusi tyttöä oli pyörtynyt. Sairaalaan vietyjen diagnoosi oli anemia plus dehydraatio. Poliisi kuitenkin tutkii edelleen satanismin mahdollisuutta.
Politiikkaa: DPP pitää jokaisessa vaalipiirissä esivaalin. Tämähän on nyt johtanut siihen, että parlamenttipaikoista kilpailevat saman puolueen jäsenet uhkaavat polttaa toistensa taloja. Kilpailijoiden vaalitilaisuuksia keskeyttämään on palkattu nuoria huligaaneja aitoon Sturm Abteilung-henkeen. ”Dieses ”Viva la Democratia” war leider auch nûr Opium”
Dedzan sairaala paloi. Syynä oli viallinen sähkövehkeen termostaatti. Punaisen kukon riehuessa kolme naista synnytti parkkipaikalla terveet lapset.
HIV/AIDS:in vastaiseen työhön tarkoitettuja lahjoitusvaroja on hukassa/mennyt organisaatioiden pomojen taskuun aika kasa. Kukaan ei tiedä miten paljon.
Mutharika ei anna kenkää parlamentin sihteeristön pomolle, joka oli käyttänyt vain ja ainoastaan omaa painotuotefirmaansa parlamentin pam- ja peflettien painatukseen. Ei ole kuulemma akka tehnyt mitään väärää ja oppositio taas vääristelee. Näin se korruption vastainen taistelu etenee.
Lehdessä oli viime viikolla juttu, jossa kerrottin että on mahdollista tankata dieselauto ruokaöljyllä. Täällä kun on olleet nuo löpöt ynnä gasot välillä vähän hakusessa. Nyt sitten Institution of Engineers oikaisee tiedotteella syntyneitä harhakuvia. Öljyn puhdistamiseen ym. seikkoihin liittyvien teknisten infojen lisäksi he mainitsevat että ”bai the way, se ruokaöljy on semmoisen 100% kalliimpaa kuin nafta. Että ehkä sitä ei kannata kuitenkaan sinne tankkiin kaataa.” Tämäkin piti tulla (aiheellisesti) virastosta asti ihmisille kertomaan.
Urheilemista: Ovat saaneet Kamuzu Stadionin keinonurmen osittain rikki. Kauanhan siihen menikin. Syynä on kuulemma nurmen ylikäyttö (joka on kyllä melkoisen epätodennäköinen skenaario. Kai tommoinen kenttä päivittäisen kolmen tunnin rasituksen kestää. Oikealla huollolla siis.) Samassa jutussa tosin todetaan että ”ei meillä ole ollut rahaa vesilaskuun. Tai oikeastaan ei me olla kyllä edes haettu varoja sitä varten. On ollut niin kaikenlaista tässä... Sitä ”nurtsia” kun pitäisi kastella aina ennen käyttöä. Samoin meidän harjatraktori meni rikki melkein heti kun saatiin turf paikalleen, ja mistä me nyt traktorinosiksi oltaisiin muututtu vajaassa yhdeksässä kuukaudessa? Ihmisvoimin ton kentän rapsuttamiseen menee viidestä kuuteen päivää. Ollaan kokeiltu.”
Paikallisuutisia: Kaapeli-rasta myy piuhojaan edelleen pipo päässä samalla paikallaan. Uutena myyntiartikkelina kaveri on ottanut valikoimiinsa jousipyssyn. Siis sellaisen millaisia itsekin tuli tehtyä tuossa varttivuosisata sitten. Kaipa sille ostaja joskus löytyy.
Tähän päättyvät LTT:n uutiset. Seuraavaksi sää, merisää ja kansanradio, jossa käsitellään päivänpolttavaa aihetta ”Lepso: saunan taakse vai linnaan?” Soita ja tuomitse. Studion numerohan on tuttu viisipiisikuusipuusiseiskapeiskakasipasiysipysijakymppipymppi.
Ja Strafelle vielä: Muistan minäkin olleeni toimistossa tappelemassa puolen tunnin verran silloin kun isänmaa kaipasi meikäläistä kertamaan, ts. istumaan puolijoukkuetelttaan Elimäen metsien räntäsateeseen. Olisi jäänyt yksi kuperkeikka heittämättä ja sitä tietä valmistuminen olisi lykkääntynyt vuodella. Se oli vielä sitä aikaa kun kunnianhimoisesti ajatteli sen viiden vuoden riittävän... Ei meinannut mennä jakeluun tädeille että jos en mene A2keltaista häätämään niin saan sakot ja jos menemisestä seuraa sanktiota laitoksen puolesta niin olisihan sekin ollut aika rektaalista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.