Hedaria pitelee. Rakkaat haukut olivat yön ulkona, ja tällä kertaa neidot päättivät konsertoida taas melkolailla pitkäjänteisesti läpi yön. Eikä salin soutulaitteella jumiin saatu niskakaan auttanut unen saamista.
Keli on tänään luojan kiitos siedettävän pilvinen. Ei silti ole vielä tarpeeksi viileätä hapankaalin teolle. Ei viitsisi täyttää meidän jääkaappia sangollisella fermentoituvaa cabbagea.
Ei oo vielä kolahtanut kutsua linnaan. Missä lienee vika? Mertarantakin sai jo omansa, ja kyllä musta tarvittaessa ihan yhtä paljon ääntä/tyhmää läppää lähtee. Jotain säännönmukaisuutta kaipaisin siis niiden lappujen lähettämiseen.
Hiljaista on. Lehdenmyyjiäkään ei aamulla näkynyt, joten ei pysty pistämään edes vanhojen Jallujen katsausta. Mistäs mä sitten kertoisin...? Joo, vaikka pikkuisen meidän lähi-Siwasta.
Peoples-kauppa sijaitsee n. puolen kilometrin päässä meidän tönöltä. Keskellä area kahtatoista, kirkon vieressä. Kauppa on alueemme todellinen sydän. Esim. vartijat (joita täällä riittää. Varmaan 20% koko Malawin palkkatyöläisistä on GeeNeljän listoilla) tulevat hyvissä ajoin sinne ennen yötuurin alkamista näkemään kavereita ja jauhamaan sontaa. Koska alueellamme ei luojan kiitos ole bottle storea (siis paikallista baaria), tulevat työn raskaan raatajat suurin piirtein samoihin aikoihin kaupan viereen muurille istumaan ja vetämään iltakaljojaan. Homma toimii siten että kauppaan mennään tyhjän pullon kanssa ja ulos tullaan avatun täyden kera. Kaupan oven pielessä on oikein seinään juntattu avaaja tätä toimintaa varten. Siinä sitten tissuttelevat. Välillä kassalta haetaan, finanssipolitiikan salliessa, 4:n cl:n pussillinen Powers!-taikajuomaa. Jotain paikallista pöytäviinaa se on. En ole rohjennut maistaa.
Kauppa on auki yhdeksään asti illalla. Siinä seitsemän-kahdeksan korvilla paikalle yleensä tulee muutamia ilolintuja palvelujaan tarjoamaan. Niitä äijät sitten kilvan käyttelevätkin kiinteistön takamaastossa.
Päivisin pihalla on myös puhelinkoppipalveluja. Kolme-neljä muijaa mukuloineen istua könöttää langattomien luuriensa kanssa pihamaalla. Viikonloppuisin joukkoon liittyy myös meidän Suzie. Heillä on oltava jonkinlainen vuorosysteemi touhussaan. Muuten en ymmärrä miten kenenkään kannattaa siinä ruuhkassa tarjota samaa palvelua, hinnalla kun lienee aika vaikeaa kilpailla. Tässä on muuten taas yksi malawilainen erikoisuus. Kaikki myyvät kaikkialla aina samaa kamaa. Esim. vihannestorilla parhaan tilin tekisi se myyjä, jolla olisi jotain muutakin myynnissä kuin tomaattia, sipulia ja kurkkua. Jotkut torimyyjistä ovat tämän tajunneetkin, ja näillä kojuilla kauppa yleensä käykin parhaiten. Toisaalta tuo mestoilla hengailu on parasta/ainoata ajanvietettä, joten mitä sen on väliä jos asiakasta ei niin olisikaan.
Sisällä kaupassa vahtia pitää pari kissaa. Pitäisi olla rottavapaata vyöhykettä sen shopin siis. Oman leipomon leipää ja maitoa löytyy, samoin tottakai maissijauhoa ja muuta taloustarviketta. Itse käytämme shoppia lähinnä vartijoiden teen ja keksien ostoon. Välillä skaffaamme myös limpparia ja kaljoo. Nykyään tosin vähenevässä määrin, sillä valikoima varsinkin limujen suhteen on aika rajoitettu, kiitos pullottamon ei-toiminnan.
Jengiä on duunissa aika tavalla, mutta harvemmin kenenkään muun kuin kassahenkilöstön näkee mitään tekevän. No ok, kylmäkaappeja hoitavat jätkät täyttelevät asiakkaiden tuomia koreja säännöllisen tiuhaan. Lattiaa moppaamassa n. 100 neliön kaupassa on ainakin kaksi miehistön jäsentä. Ja pitäähän tuon kokoisessa puljussa olla ainakin kaksi vuoropäällikköä.
Ostokset kannetaan mielellään autoon henkilökunnan toimesta, tipin kanssa tai ilman. Kerjääviä pikkupoikia tai vanhempia äijeleitä ei juuri hätistellä portailta pois. "Sir, I have a problem..." "No se on hyvä että sulla on vaan yksi, mulla on monta. Hoida sä omas niin mä hoidan omani." Jos rahaa antaa näille ryhmittymille, se menee tod. näk. joko karkkiin tai kepukkaan. Niille jotka pyytävät suoraan ruokaa voi jotain antaakin.
Semmoista tänään. Illalla mennään ekaksi konsulin kirjanjulkistamiseen ja sitten syödään poroa kera parin lähtijän. Loppuisi vaan tää juiliminen.
Jaa niin: Kiitosta user-without-a-namelle. Mukava tulla huomatuksi. Alatalo rocks, eiks vaan?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.