No enkä ole alkanut keitottamaan. On vaan taas sellainen brezneviläistäkin pysähtyneempi sunnuntai Afrikan lämpimässä sydämessä. Päivän eka sähkökatkokin on jo saatu. Puoli yhdeksältä UPS alkoi sanomaan piip, ja ilman virtaa oltiin tällä kertaa vähän reilu tunti. Niinpä aamupuurot ja- kahvit keitettiin taas kotitrangialla.
Nuo sähkökatkot alkavat olemaan aivan saatanasta. Perjantaina oli ensimmäistä kertaa ollut koko maa pimeänä, ja tällä viikolla myösin ensimmäisen kerran itsenäistymisen jälkeen Malawin radiokanavat menivät mykiksi. Myöskin paikallinen telkkari oli mykistynyt. Että vahvaa suorittamista on ilmassa. Ei tämä vielä ihan failed State ole, mutta sinnepäin ollaan menossa.
Ottavat Kiinalta muuten n. 200 miljoonaa dollaria uutta lainaa niitä Kiinan lupaamia konferenssikeskusia ja viiden tähden hotellia, 40 000-paikkaista kansallisstadionia ja myös tuota uutta parlamenttia varten. Näitähän tämä maa juuri ensimmäisenä tarvitsee. Jopa muutamat malawilaiset ovat jo sanoneet, että eikö nyt perkele olisi syytä laittaa ensin sähköntuotanto ja vesijohdot kuosiin? Lisäkapasiteettia sähkölle voitaisiin saada isommassa mittakaavassa turbiinigeneraattoreita upgreidaamalla, mutta siihen ei kuulemma ole valtiolla rahaa. Ilkeämieliset sanovat myös, että Bingun ensimmäisen viiden vuoden taloudenpito mentiin UDF:n suunnitelmilla, ja nyt ukolla ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Hän siirsi pätevän Goodall Gondwen pois finanssiministerin pallilta ja valitsi tilalle jonkun marionetin omasta heimostaan. Goodall puhui aikanaan myös devalvoinnin puolesta...
Bensaakaan ei enää ole. Tai siis Totalin ja muidenkin yhtiöiden depotit ovat tyhjinä. Saatiin tankki ja parinkympin jerry täytettyä kun reagoitiin tilanteeseen nopeasti. Noilla pärjää säästäen kolmisen viikkoa.
Tirpalla on uutena hupina kärryssä istuminen ja kirjojen "lukeminen". Maija Poppanen vaan sitten ostoslistalle.
Kolme ja puoli viikkoa.
Jaa, lähren kauppaan katsomaan josko niillä olisi siellä kahvia ja kaurapuuroa. Sitten mä grillaan sishkebetsiä ja aziz-combat fighteriä. Sähkötilanteen salliessa taidan katsella jalkapotkuakin kun on paitasivun kannalta mielenkiintoisia pelejä.
Että rauhallista sunnuntaita sinne jonnekin kanssa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.