Vein rouvan lentokentälle. Eli olen kymmenen päivää kesäleskenä. Ukonsiirtoa!!!!
Siinä takaisin päin ajellessani hokasin taas (tai siis tämä pisti lounasruuhkassa normaalia enemmän silmään) pienen eron Suomen ja Malawin (miksei tietysti minkä tahansa kehitysmaan välillä). Nimittäin aikuiset ihmiset pyöräilemässä. Fillaria käytetään täällä ihan sikana. Sillä roudataan muuttokuormat ja parit kuutiot puuta. Sitä ei Suomessa näe, enää. Eli paikalliset Vexit vetävät firman tsupparifillarilla kaikkea paikasta a paikkaan b. Jääkaapit, sängyt, autonmoottorit...
Toinen ero on ei:n sanomisen vaikeus. Pohjoismaisen kaunis Suomineito oli pitänyt työhaastattelua viikonloppuna paikallisille. Oli ollut tavoitteena rekrytoida IT-osaajaa organisaatioon. Kymmenen haastateltavaa, joista kaksi oli mitat täyttäviä. Osa oli papereiden mukaan tosi kovia heppuja, mutta koetilanteessa oli ollut vaikeuksia melkeinpä tietokoneen avaamisessa... Kyssäreinä oli mm "Mitä teet jos sulta vaaditaan hommaa valmiiksi huomiseksi ja tiedät että et pysty sitä saamaan valmiiksi sinusta johtumattomista syistä?" Yhtä lukuunottamatta jengi oli alkanut pyörittelemään vastauksia tyyliin "Eihän yksikään organisaatio voi tuollaista vaatia..." Eli vastuu pois itseltä. Välittömästi. Ainoan "oikean" vastauksen antanut nainen (jonka tekninen tietämyskin oli ollut huippua) oli sanonut että hän katsoisi mikä on vikana ja kuinka kauan asian ratkaisemiseen menee. Hyvä hyvä! Tämä nainen (joka toivottavasti saa paikan) oli... Niin. Zimeistä. Malawilaisen mielestä on parempi sanoa "juujuu tulentulen homma on hoidossa" ja kadota sitten kuin pieru Saharaan. Niinkuin teki em. organisaation edellinen IT-heppu. Parin tonnin läppärin (jossa oli korvaamatonta infoa) kanssa. Lisäksi kotietsinnässä oli löytynyt em. organisaation tietokoneiden osia etc. Poliisin kuulusteluissa kaverin tarinat olivat muuttuneet nopeammin kuin Kanervan Ikellä/Suomen hiihtoliitolla.
Ko. jamppa oli myös hakenut em. virkaa... Eli taas meni melkolailla elinikäinen duuni pitkässä juoksussa (heh heh kääntäjä...) mitättömän summan vuoksi. Mikä niin malawilaista tarinassa on se, että paikalliset kollegat olivat rekryvaiheessa sanoneet tuntevansa tämän kaverin. Sitten kun näitä ongelmia oli alkanut ilmenemään olivat paikalliset sanoneet että "joo kyllä me tiedettiin että ei siihen Samiin voi luottaa kun se on semmoinen..." Ei tullut taas mieleen sanoa aikaisemmin?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.