Viikonloppu oli ja meni, taas. E. tapasi aivan sattumalta meidän lähimarketissa suomalaisäidin ja sai siltä istumalta kutsun lauantaiksi nelivuotissynttäreille. Siellä käytiin. Mielenkiintoisia ja oikein ajattelevia ihmisiä oli lisäkseni paikalla muutamia muitakin.
Sunnuntaina käytiin paikallisessa Hop Lopissa laskemassa liukumäkiä (niitä oli seitsemän) ja sitten brunchilla. Aurinko ei paistellut, joten pesin ja oiekin vahasin auton. Hiki tuli siinä. EI kuitenkaan yhtä hiki kuin sitten illemmalla Merseysiden sinistä voivotellessa.
Eipä siis ihan hirveästi ole kerrottavaa. Pientä hamstrausta ollaan aloittelemassa, ne vaalit kun ovat kuitenkin ensi perjantaina. Vesipulloa ja sellaista. Viimeksi olivat pistäneet hanat kiinni pariksi päiväksi niin vesi- kuin sähkölaitoksella, ihan vaan muistuttaakseen kuka määrää milloin pelut pieniä ovat. Lisäksi sekä vaali- että tulostenjulkaisupäivinä ei kannata kauheasti lähteä ulkoilemaan. Ihan vaan sen vuoksi että eteneminen ei tule ruuhkissa onnistumaan. Erittäin/epätavallisen rauhallisesti on kampanjointi sujunut, ainakin Hajiran mukaan. Luvannee ihan hyvää varsinaiseksi vaalipäiväksikin.
Töistäkin pitäisi mennä juttelemaan, mutta onneksi vasta loppukuusta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.