Tänään pääaiheenamme on työturvallisuus.
Sitä oli tänään lehden kannessa taas pysäyttävä juttu, kuvan kanssa. Blantyressä paikallinen jätkäsakki oli päättänyt tienata helppoa rahaa. Helpoimmin pätäkän tekemisen oli todettu sujuvan varastamalla. Tällä kertaa kohteeksi oli valikoitunut puhelinyhtiön maanalaiset kaapelit.
Eli ei muuta kuin kuokka ja hakku heilumaan. Yön pimeydessä kaapelia oltiinkin saatu tienposkesta esiin kunnioitettavalta matkalta. Projektin seuraava osa olikin sitten vaatinut rautasahaa.
Muovikuoren oli kaapelivaras saanut rikki ennenkuin oli pamahtanut kuin Korkkareissa ikään. 11 000 wattia sahan kautta kroppaan, ja tietäähän sen miten siinä käy. Oli lehden kannessa aikas rapsakan oloinen kalmo pötköllään kuopan pohjalla.
Opetus: työmaaoloissa on taattava riittävä valaistus että erottaa puhelinkaapelin läheiseltä voimalaitokselta tulevasta voimajohdosta.
Muutenhan täällä on lähinnä niistetty ja tukittu nenän limakalvojen kulumisesta johtuvia verenvuotoja. Kolme päivää beibet, kolme päivää... Luvassa on synttäreitä kaksin kappalein ja ehkä pikku Kiinabaarikin.
Pistetäänpäs tähän loppuun gallup tämän blogin jatkosta.
Eli käsi ylös kaikki ne, jotka haluavat kuulla jotain kesän vietosta ja vauvankakan pyyhinnästä koto-Suomessa. Vai jatketaanko vasta elokuun puolella näillä Afrikka aiheisia jorinoilla? Veikkaan että Suomesta tämä kirjoittelutahti tulee olemaan, sattuneesta syystä, mahdollisista toivomuksista huolimatta vähän verkkaisempaa. Ja netti on jo muutenkin pullollaan vauvablogeja.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.