Ajatelkaapa etta joka ikinen aamu heraisitte siihen samaan paskaan. Sitten paivan aikana ahkerasti ponnistellen yrittaistte parantaa elinolosuhteitanne yrittamalla yha ylospain putkessa. Kun sitten valtavien ponnistelujen jalkeen olisitte saaneet paanne pinnalle pienessa lammikossa tulisi aina joku, joka dumppaisi sinut alas siihen samaan jootiin josta niin kovasti ponnistelet pois.

Kuullostaako tutulta?

No, periaatteessa elama on ollut tata meidan ponttosammakolla, jonka ristimme leikkisasti Jaskaksi koska se ei rimmaa sanan sinivihreaavaloaemittoivakvanttikaivokomponentti kanssa.

Eilen Jaska sitten oli taas pontossa. Viisi kertaa yritettiin huuhtoa sita alas syvyyksiin, mutta se perkele ei enaa suostunut huuhtoutumaan. Pullisti itsensa vaan isoksi ja kellui laineilla. Selkeasti se harkitsi organisaation vaihdosta.

Emppahan ei mokomaan otukseen suostunut koskemaan, joten sankarin viittaa soviteltiin meikalaisen jykeville hartioille. Kauhan ja amparin kanssa varustauduin taisteluun elamasta ja kuolemasta.

Sainkin kaverin ylos pontosta. Siitahan se hupi vasta alkoi. Oikein nauratti kun koitin saada kiinni kylpparissa ympariinsa pomppivaa sammakkoa. Lopulta otus kuitenkin alysi, etta en ole sita vahingoittamassa ja suostui loikkaamaan ampariin. Siina sitten kiikutin kaiffarin ulos kukkapenkille ja au revior.

Miettikaa hetki sita frogia. Kuinka hienoa sen on ollut tana aamuna herata kun ei ole tarvinnut lillua paskassa? Kuinka hienoa on ollut haistaa jotain muutakin kuin viemarin odoori (haistavatkohan sammakot mitaan)? Sananmukaisesti koko maailma aukesi sille kaverille aivan eri tavalla tana aamuna.

Pienista asioista voi joskus saada hymyn suupieleen.