Sitä pääsi Malawi sitten ihan BBC:nkin Afrikan uutisten pääaiheeksi.
Antoivat meinaan tuossa viikolla lopultakin tuomion niille kahdelle rohkealle kaapista ulos tulleelle homolle. Otsikon mukainen kakku, kovalla työllä oli lopputulema. Tuomari oli todennut ennen syytetyn lyömistä nivusiin nuijalla että hän aikoo nyt antaa kovan tuomion jotta kaikille on selvää että tällaista käytöstä ei suvaita Njassamaassa.
Tiesihän sen jo toki etukäteen. Niinkuin tiesi myös sen, mikä tulisi olemaan kansan reaktio tähän päätökseen. Silti täytyy tunnustaa että olen yllättynyt sen reaktion voimakkuudesta. Siellä on nimittäin juhlittu ja tanssittu, mutta onpa myös vaadittu vielä kovempaa penaltyä. Presbyteeri kirkkokin on jo ennättänyt julistamaan "hyvin vedetty". Jopa Firman pakolaisasoiden/ihmisoikeuksien toimiston paikalliset työntekijät ovat jubileeranneet ja lähettäneet kiertomeiliä "perfectomundo, ja jos joku ei hyväksy tätä tuomiota hän voi go to hell and perish":
Tämän tuomion myötä Malawi kuulemma osoittaa että se ei ole enää kolonia, jota esim. britit voisivat pomputtaa mielensä mukaan. Vähänpä se painaa heikäläisten vaakakupissa että tuo laki, johon nyt vedottiin (ohi perustuslain ja kaikkien Malawin allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten) on nimenomaan kolonialismin peruja. Samoin kuin oikeastaan koko homofobiakin. Afrikkalaiset alkuperäiskulttuurit kun ovat yleensä olleet hyvinkin suvaitsevaisia näissä asioissa. Aiheesta voitte lukea vaikka tästä.
Mulla repesi taas pää, eli en odota kauheasti maanantaina tapahtuvaa kotiinpaluuta. Country-wise siis. Kyllä omaan kotiin on muuten ihan kiva mennä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.