Juoksumattoilua, jalkapallon vahtaamista, "Maisojen" lukemista ynnä kukkuun leikkimistä. Korvapuustien leipomista. Saunomista maanantaina. Siellä meinasi tulla vähän kiusallinen tilanne kun oli puutarhurien vaatteita kuivumassa pitkin lauteita ja viereisistä suihkutiloista kuului... hmmm... perusteellisen peseytymisen ääniä. Kaksi nuorta (kaikkihan nää on nuoria) heinänkatkojaa sieltä sitten tulikin vähän ajan päästä hakemaan kuteitaan. Sen verran ymmärsin nopeasta puheesta ja äänensävyistä että "ei hätää, se on joku muzungu." Rakkautta voi löytää yllättävistä paikoista.
Syyslomaa siis.
Yksinhuoltajanakin olen ollut koskapa E on ollut Kitgumissa. Sen takia me oikeastaan noita pulliakin tehtiin. Oli hyvä paikka kun ei ollut avuttomia sokeria ja kanelia levittämässä.
Historiafriikit kuulolle:
Heitin U:n ja Hajiran joka keskiviikkoisille leikkitreffeille tuonne Mbuyan päälle. Leikkitalo on on aikanaan kuulunut Idille. Aika vaatimaton mesta siihen nähden, sellainen 60-70-luvun tasakatto ainoastaan kolmella makuuhuoneella. Tokihan herralla noita kämppiä on varmaan muitakin ollut. Sinänsä looginen paikka, armeijan esikunta ihan vieressä ja ihan helposti ei kutsumaton vieras sinne olisi päässyt. Kotkanpesä lyö kuitenkin taululle Rahnasto vs. Turhapuro-lukemat.
Lueskelin huussissa, huvikseni, "Tuttu vieras kotimaa- Suomeen paluu kehitysmaassa asumisen jälkeen" kirjasta (joo, on tullut vähän aikakin pitkäksi illalla) vuodelta 2006. Otan näytteen sivulta 48: "Kun suomalainen palaa kehitysmaakomennuksen jälkeen takaisin, hän saattaa tyrmistyä kaikesta siitä, mikä täällä on vastassa: kiireestä, rännästä, humalaisista, rasismista, materiaalisuudesta, välinpitämättömyydestä ja töykeydestä. Suomalainen identiteetti ja Suomeen sopeutuminen eivät ehkä tunnukaan houkuttelevilta vaihtoehdoilta."
Hepskukkuu. Tässä maassa dokataan tilastojen (jotka siis no niin...) mukaan 19 litraa puhdasta brenkkua vuodessa per kärsä. Se on melkein kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna. "Mene kotiis valkoinen poika" ja "ttu noi inkkarit pitäis kaikki tappaa" on kuultu. Jos joku saa fyrkkaa, mihin se käytetään? Riippuu tietysti saadun rahan määrästä että meneekö se Cadillaciin vai uuteen rap-video naru"iltapukuun"... Ai 3000 lasta katoaa vuodessa? So what? Ja älkää puhuko mulle enää kaupan jonossa ohi kiilaajista tahi liikenteestä. Kiire on suhteellinen käsite (yleensä se saa asioita tapahtumaan). Räntä... No. Vesa Jokisen sanoin: "Ttu mä vihaan loskaa." Se osuu.
Sivulla 50 mainitaan "Vaikka Suomessa ollaankin suomalaisen kulttuurin armoilla, voivat palaajat silti tehdä samoja valintoja, jotka tukevat niitä hyviä asioita, joihin he ovat kentällä tottuneet." Hjuuuuuuuh ja huokaus. Ei vaan. Kyllä meillä sitten joskus aina silloin tällöin tulee ruokapöydässä olemaan pilauta tai poshoa.
Mistä näitä itsensä vihaajia oikein tulee?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.