Vain ihminen polkee paikallaan...
Ei vaan pysty taas käsittämään miten siellä Suomessakin pystytään alittamaan inhimillistä rimaa tuollalailla. Tarkoittaen siis Jämsän käräjäoikeuden pedofilia tapausta.
Täällä ei nyt ole kerrottavana vastaavaa suoritusta. Suomi 6 - Malawi 0.
Madonna avasi oman tyttökoulunsa. Samassa tilaisudessa Malawin opetusministeri kinusi rouva Ciccionelta yliopistoa. Mikä tietysti ei yllätä kun tietää, että Malawin budjetista on yli 50 pinnaa lahjoituksia ja koulutuksen osalta luku on jotain 80 %. Joutuvat ottamaan kuulemma ensi vuonna enemmän lainaa kun lahjoitukset tulevat supistumaan 642 miljoonasta buckista 578 miljoonaan. Presidenttikin ikäänkuin jäi kiinni housut kintuissa. Hän kun on vaahdonnut että Malawin talous on kasvanut hänen loistavan taloudenhoitonsa ansiosta. Oikeasti se on kasvanut lahjoitusten kasvaessa...
Täkäläinen poliisi oli kunnostautunut viime viikolla. Pohjoisessa olivat menneet erääseen baariin tivaamaan miksi paikka oli auki puolen yön jälkeen. Paikan omistajan veli oli tullut takahuoneesta kysymään poliisien kovaäänisen riehumisen syytä. Polliisit olivat antaneet pamppujen laulaa ja olivatpa he paremmaksi varmuudeksi vielä hyppineet tasajalkaa maassa makaavan miekkosen päällä sillä seurauksella että verta oli lattialla kuin GTA San Andreaksessa parhaimmillaan. Baarinpitäjän broidista siis pakeni ilma näillä toimilla.
Blanin seudulla toiset kytät olivat ottaneet kadulta ihan tavallisen pähkinänmyyjä-naisen autoonsa. Huoraksi olivat pidätyksen yhteydessä syyttäneet. Vieressä ollut naisen miesystävä oli heitä toppuutellut, jolloin virkavalta oli kehottanut miestä poistumaan kotiinsa ettei tule nahkaan ylimääräisiä luodinreikiä. Naisystävä löytyi muutaman tunnin päästä syrjäseudulta hengettömänä kolme luodinreikää selässään.
AntiKorruptioByroo aiheutti sitten eilisen hauskuuden. Joku toimittaja oli tehnyt jutun siitä, että Road Traffic-toimistoista voi ostaa ajkortin itselleen 20 kilokwachalla vaikkei ostaja olisi edes nähnyt ikuna autoa. Hän oli tehnyt gonzoa ja maksanut lilongwelaisen ajotaidottaman puutarhurin ajokortin, tehden tapauksesta siis jutun lehteen.
Mitä teki ACB? Tutkivatko he ajoneuvorekisterikeskuksia/katsastuskonttoreita? Eiväthän toki. Kyseinen toimittaja sensijaan sai haasteen oikeuteen korruptiosta epäiltynä.
Sähkökatkoa on taas pidellyt iltaisin ja tänään saatiin toisen kerran vettäkin taivaalta. Eilen pankkiautomaatilla lähinnä nauratti kun kävin hakemassa inkkari take-awaytä virranpuutteen vuoksi. Oli Standart Bankin tili vaatimattomat 814 000 miinuksella. Tänä aamuna se oli taas normaalisti plussalla. Olisikohan pankilla joku pikku bugi systeemeissään tai jotain?
Se alkaa siis olemaan maissinistutuksen ajat Malawissa käsillä, eli kaupoissa on taas siemenpussia nelimetrisissä pinoissa. Joko siellä on Juhlapöydän konvehdit marketeissa hyllyvälien tukkeina?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.