No joo. Olisihan tän voinut kait otsikoida vaikka ”Mulla oli aito sotakoira Musti”. Ei asfaltti liiku.

Ajattelinpa nyt noiden pakinatyyppisten riipustelujen sekaan laittaa vähän asiallisemmankin tekstin. Sitä katsokaas rupeaa ihminen vanhemmiten vakavoitumaan. Alkavat henkimaailman hommat kummasti ottamaan otetta inehmosta. Varsinkin kun tänään tuli taas yksi Auringonkierto lisää plakkariin, ja kohta tulee puolitoista vuotta täyteen tässä lintukodossa. Että reflektoidaan nyt sitten vähän.

Kuten jotkut uskolliset lukijat tietävät, on tämä blogi jatkumoa parille aikaisemmalle ”kun kaikki menee päin vittua niin se kanssa menee”-tyyppiselle kitinäfoorumille. Nyttemmin on vähän helpottanut. Marevan maistuu kuitenkin edelleen ja aina kun kylkiä pakottaa on ensimmäisenä mietteenä massiivinen keuhkoembolia. Niistä ei ny sen enempää.

Tässä yrityksessä tulee aika usein kertoiltua siitä, kuinka joku juttu meni erilailla/soommoro kuin mitä kotona. Jopa dissaavaan sävyyn. Joskus tätä tulee harrastettua ehkä liikaakin, vaikka uskokaa pois: Kyllä nämä täällä aika suuren osan noista nillityksistä ansaitsevat, näin niinkuin expatin näkökulmasta sanottuna. Toinen mainitsemisen arvoinen juttu on se, että jokainen tämän blogin teksteistä olisi pitänyt varustaa loppukaneetilla ”ymmärrän kyllä, että jos lähtökohdat ovat mitä ovat, ei lopputulemaksi voi muuta odottaa. Koulutus on ainoa tie ulos tästä.”

Olen tässä funtsinut kuitenkin että tänne lähteminen oli tähän mennessä ehkä elämäni paras ratkaisu. Sitä on huomannut että maailma on aika iso paikka. Tänne mahtuu vaikka sun mitä. Ja kaikenlaista tapahtuu. Pikkukaupungin (Vihreä Varis-kirjailija Itkonen luonnehti kylää ”jääkiekkokaupungiksi”) poikana sitä osaa arvostaa todella paljon nykyistä elämäntilannetta, jossa eri ilmansuunnista kokoontunut expat-kommuuni on yleensä (alkuillasta) valmis oikeasti kuuntelemaan erilaisiakin mielipiteitä. Ja keskustelemaan muutenkin kuin omaa kantaansa yhä kovemmalla volyymillä toistaen. Täällä kun ei ole vain yhtä vallitsevaa näkökulmaa asioihin.

Ja nyt hymy pyllyyn Helsinki. Samaa pikkukaupungin kauraa se on koko Suomenniemellä. Sitä se liika telkkarinkatsominen teettää.

Ihmeekseni olen huomannut että ihmisiä nämä täällä Afrikassakin ovat. Eikä niillä kaikilla ole pulleat mahat ja kärpäsiä silmissä. Asiat eivät ole ehkä justiinsa kuin Kervon kitimarketilla, mutta sitä fiilistä, mikä tulee kun näkee vanhan amain ilahtuvan meikäläisittäin 10 sentistä (ei puntista) tai kun pikkupojat näytävät paria justiinsa ongittua iltasopan kiiskeä, ei voita mikään.

Oho, nyt tuli paukittua taas mestoille. Vaikka periaatteessa olen travellerihyväntekeväisyyttä vastaan. Yksi rinkkalänkkäri antaa--->kaikki antaa... Milonoff&Rantala muuten muistaakseni imailivat rottaa Sambian puolella. Täällä he muistini mukaan snorklailivat Nkhata Bayssä, bilhartsiaa väistellen. Chewat vetävät rottaa rajan kummallakin puolella. Kaikki eivät rodenteja suinkaan lautasellaan suvaitse. Tästä on pari hyvää tarinaa chewa-tumbuka perheistä. Lentomuurahaisia naattivat kaikki, rotuun ja uskontoon katsomatta. Hapokkaita sano, mutta niinhän noi muurahaiset yleensäkin ovat.

Onneksi tällä palstalla moderointi sallii kirjoitelmien rönsyilyn *tuoppipeukkuvilkkuvaJutilannaama*... Takaisin topiciin:

Mutta että minä, joka olen omasta mielestäni jossain Beatlesin ja Jumalan välimaastossa, olen saatana soikoon ollut maailmankuvaltani niin ahtaissa rajoissa kuin mitä muistan. Älytöntä. Ei käy kateeksi tuttuja. Suvun ei pidä nyt kuitenkaan peljästymän. En ole kommuuniin muuttamassa, kurkihirteen menossa tai teidän nahkasohvianne tuomitsemassa. Senkun pidätte Chesterfieldinne. Vaikeata sitä enää sapuskaksi Kongoon on muuttaa, semminkin kun siellä mennään taas vanhalla kunnon tutut vs. hutsut-round 2-asenteella. Sitäpaitsi olisihan tuollaisesta sanominen kovin 70-lukulaista, ja mun mielestä ne kolme pikku miestä saavat syödä sitä perunasoppaansa, jos sitäkään. Mun lisäksi seitkytluvusta menettelevät: pulisongit, Hectorin ”Piironginjalka”, ”Kummisetä”-leffat, meikäläisen volkkari sekä ronkpukki (no on siellä joitain muitakin mutta tää on mun synttärijuttu).

Kunhan siis tässä ihmettelen että millähän ilveellä sitä joskus luikahtaa takaisin suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tyytyväiseksi jäseneksi. Todennäköisesti sitä ollaan taas vähemmän tyytyväisiä. Mutta perkele soikoon kun vihaisuus on sallittua vain nuorille miehille. Tai sitten uimahallin saunan ylälauteen ”ennen oli ryynimakkarassa enemmän knöllejä”-generationille. Luojan kiitos maailmassa on realiteettien ja pään välissä pumpulinomainen kerros urheilua ja muuta kännykkähöpöviihdettä. Eikä Marshallin särökään insulaationa pahaa tehne.

Onneksi siis (kuka vitun?) Koop voitti Idolsin! Ja pakinahan tästäkin entrystä tuli, että se siitä asiallisuudesta. 

Hyvää syntymäpäivää siis minulle rakkain.

”Puutteita koodissa korvaan tyytymättömyydellä.” T.W.

Ymmärrän kyllä, että jos lähtökohdat ovat mitä ovat, ei lopputulemaksi voi muuta odottaa. Koulutus on ainoa tie ulos tästä.