13 oikein! Ja toisessa lapussa 12. Niin oli kyllä ilmeisesti parilla muullakin veikkaajalla, mutta voinpahan tästä eteenpäin sanoa että "on se kerran sattunut".
Kiinabaarissa käytiin synttäriä juhlimassa. Tapani mukaan ajauduin mielenkiintoisiin keskusteluihin paikallisten kanssa. Parasta antia oli tällä kertaa jonkun ministeriön biologi, joka oli opiskelunsa suorittanut Pohjois-Carolinassa. Sanoi että henkisesti ne seudut ovat yhtä takapajuisia kuin Malawi. Kysyin häneltä että ihanko tosiaan hän on tuota mieltä julkisestikin, ja vastaus oli että kyllä. Hänellä on varaa sanoa näin koska ihmiset hallinossa sallivat hänelle sen. Syynä tähän on se, että "I have been exposed to foreign influence." Myönsi auliisti että ilman opiskeluja ulkomailla hänet oltaisiin jo monasti kivitetty noitana tai jonain vastaavana.
Kylässä on hiljaista kun hallinto on jo joulunvietossa. Täällä Tapaninpäivä ei ole enää muuten yleinen vapaa. Bingu siirsi sen vapaan Kamuzun päivälle. Banda on kovempi jannu kuin Jeesus.
Lehdessä kertoivat tänään kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä oli viiden Waterboardin työntekijän pidätys vesien sulkemisen vuoksi. Toinen oli terveys- ja maatalousministeriöden päätös ottaa DDT uudestaan käyttöön malarian torjunnassa. Täystuhoa vaan maisemiin niin kyllä moskiitot häviävät. Seuraavaksi alkavat varmaan käyttää köyhdytettyä uraania lannoitteena.
Ei muuta päiviteltävää tänään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.