Semmoista siideria oli aikanaan myynnissä. Miten se sitten liittyy näihin postauksiin? Ei mitenkään.

Eilen oltiin Hyväntoivon niemellä. Se tiesi lisää kiipeämistä, tälläkertaa tosin rappusia. Mikähän siinä on, että kaikki lomat tuppaavat olemaan fyysisesti rasittavampia kuin normiarki? Täälläkin on tullut päivittäin ihan riittävästi tallausta paikasta A paikkaan Ö kulkien välillä lähtöruudun kautta. Ja kaikki tämä huolimatta siitä että taksikyydit ovat olleet kaupunginosasta toiseen liikuttaessa pääasiallisin liikkumismetodimme.

Niemi oli. Vähän jäi pettymykseksi paikka, valaasta ja strutseista huolimatta. Puskaa ja sen jälkeen vähän lisää puskaa.

Autoilu intialaisella (?) TaTa (äännetään ratissa oltaessa säännöllisen epäsäännöllisesti lähes kuten Timmmyyyyy!) oli hmmmmm.... mielenkiintoista. Ajoasento oli kuin pehmustettu K-tuoli olisi nostettu Nissan Micraan. Pyhä kiihtyvyyden äiti oli ollut tupakkitauolla tuota autoa rakennettaessa, sillä huolimatta 1.4 koneestaan kiesi otti maksimissaan 100 km/h mittariin. Sillä meinasi vähän jäädä kehätiellä jalkoihin.

Autolla näkee enemmän, ja nyt näkyi sitten sitä hienoa Kapia. Pitää vetää vähän sanoja takaisin ja todeta, että on täällä ihan hienojakin alueita. Autoilu näytti meikkikselle myös millaista on Ameriikas, jossa tavaraa on enemmän kuin jokahinen tarviaa. Suburbiat olivat suoraan kuin jostain Los Angelesia käsittelevästä leffasta.

Tänään onkin sitten sellainen ajantappopäivä. Ne hommat mitä pitä tehdä on tehty. Eli ex-tempore hengailua luvassa tälle päivälle. Huomenna on törkeän aikainen aamuherätys. Lento kohti ihanaista Lilongwea starttaa seitsemältä aamulla. Siinä tulee aamutuimaan kiire karkoittaa lentopelkoa kehosta.