Huomasin tuossa etta eipahan ole tullut kertoiltua arkipaivan viettamisesta pitkaan aikaan. No, yritetaanpa korjata asiaa aloittamalla juttusarja elaman pikku eroista taalla ja siella. Tai oikeastaan sitahan tassa on vissiin tehty jo jonkin aikaa, mutta vertaillaan nyt muutaman kirjoituksen ajan aktiivisesti. Ellei taalla sitten tapahdu jotain aivan maata mullistavaa.

Suomessa itketaan silloin talloin pienten kellarikauppojen/erikoisliikkeiden (tahallinen halveeraava nimitys. Kivijalkakauppa lienee parempi nimitys) kuolemista automarkettien vuoksi. Antaisin talla hetkella valtakunnan kunnon marketista. Siis sellaisesta Sellon/Jumbon tai jopa Tiirion kaltaisesta sieluttomasta kompleksista. Marketista, johon voisi porayttaa autolla lahelle ovea. Marketista, josta saisi kaikkea.

Ajatellaanpa hetki vaikkapa jauhelihasopan tekoa, kaalilla tai potuilla. On aika rasittavaa ajaa yhteen kauppaan koska sielta saa porkkanoita (nou shitting. Taalla on dry-season lopuillaan. Porkkanat ovat kadonneet kuivuuden myota, ja jos niita saa ne ovat aika hintelia veijareita). Porkkanoiden jalkeen pitaa ajaa toiselle kaupalle, tai oikeastaan kaupan ulkopuolelle jotta saa sipuleita (no jaa, sipuleita saa kylla useasta shopistakin. Ne ovat vaan tuontitavaraa Etela-Afrikasta ja siten usein kuljetuksessa/varastoinnissa vaurioituneita). Sitten pitaa ajaa kolmannelle kaupalle keittoperunoiden/kaalin ja jauhelihan vuoksi. Sopan takia tuli viime maanantaina ajeltua n. 20 kilometria.

Edellamainittu patee oikeastaan kaikkin ruokatarvikkeisiin. Pitaa tietaa mita mistakin kaupasta saa. Perus-settimme on ostaa leivat, juustot, juurekset ja lihat yhdesta kaupasta, mehut toisesta, kaljat&limut kolmannesta (useat kaupat taalla ovat pakistanilaisten omistamia. He eivat alkoholia myy...) ja vihannekset pikkutoreilta. Jos sitten haluaa lisata salaattiin vaikkapa mozzarellaa/fetaa + oliiveita pitaa ajaa viela yhteen kauppaan. Brom brom sanoo Toyota Carib.

Silloin talloin hammennysta herattaa se, etta syysta tai toisesta joku kauppa myy eioota niinkin eksoottisten tuotteiden kuin voin tai kerman osalta ja samalla viereisessa pakastimessa saattaa kollottaa kymmenen ranskalaista ankkaa ja niiden vieressa potkottelee kuusitoista kiloa mustekalaa. Ei mitaan logiikkaa. Eika myoskaan Neuvostoliittoa. Kaikkea kylla saa, jostain. Paitsi lampunvarjostimia vierashuoneisiin. Edelliset kun aiheuttivat vieraille ja meille hieman jannitysta kolme viikkoa sitten syttymalla ykskaks yllattaen tuleen. Ei onneksi syntynyt muita henkilo- tai materiaalivahinkoja.

Ja auta armias jos jokin erikoistarve iskee. Kuten esim. etta loisteputki pamahtaa ulkovalosta, niinkuin eilen autotallin ulkovalo teki. Metrinen normiputki siis. Sita saakin sitten jahdata kissojen ja koirien kanssa. Rautakauppa on ainoa paikka josta mokoman vempeleen voi yhyttaa, ehka. Voi nimittain hyvinkin olla niin etta "sorry we're sold out of them. Come back next week."

Pikkukaupat imevat, asiakkaan nakokulmasta siis. Taalla ne tarjoavat toita monille, joten kehitysavun nimissa jatkan autoiluani pitkin Lilongwen katuja.

Seuraavaksi kerrotaan Lilongwen pienyrittajista.