Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.01.2012 - 11:27

Meillä on järjestetty kouluruokailu. Ihan hyvää sapuskaa, yleensä.

Jonkin verran on afrikkalaisessa aikakäsityksessä silloin tällöin toivomisen varaa. Catering-firma kun ei välttämättä tajua että koulussa on lukujärjestys/aikataulut ja niiden mukaan koitetaan päiviä puskea läpi.

Näin oli taas tänään.

Eikä siinä mitään, yks kymmenen minuuttia sinne tahi tänne. Niille sattui tänään sitten toinenkin moka.

Ruokana piti oleman ranskanpottuja ja kotitekoista pitsaa. Olihan niitä. Melkein kaikille. Tai siis pitsaa oli kyllä riittävästi, ransuja nou.

Perunoiden loppuminen aiheutti cateringin väessä tyypilllisen reaktion. Ne lähtivät haneen ruuanjakopaikalta. Pistivät pelit ja vehkeet säppiin, kokonaan. Jonossa oli kolme luokallista mukuloita.

Ei tullut mieleen heille että kyllä sitä lättyä voi silti nälkäisille kakaroille pistää, lisukkeiden kera, lautaselle.

Ei näin.

Hommassahan on taustalla se kuuluisa vastuun kanto ja sen täkäläinen vaikeus. Virhe on tapahtunut, on siis parempi paeta vähin äänin paikalta.

Täydellä pakalla vetäminen, missä pelaa?

26.01.2012 - 17:15

Siinä olivat vaihtoehdot äänestämisessä. Toisen takana isoa suutaan aukoo sinnetänne ja toisen taustalla on kutosen matikka kera hammasrivin.

Pidin kuitenkin sanani.

Muuten kansallinen vapaa on mennyt seuraavasti (Liberation Day. M-Sevenin Oboten nujertamisen kunniaksi näes. Mua syö kun lätkäpaitoja jäädytellään miten sattuu (Lartama pois katosta! Puhumattakaan Narrien Tikistä...) Pitkin hampain otan tämän vastaan...):

Rampoliinillä workauttasin ja katselin kuinka tällaiset veijarit jaagasivat taivaalla toisiaan. Niitä on parhaimmillaan 7 ylänosteissa telmimässä, pesä kun on tuossa naapuritontilla. "Musta Leija"-on mun lajimääritykseni. Haukka mutta mikä haukka, suomeksi?

Sana "allasbaari" on muuttanut merkitystään.

Pääsin remontille, kovin on miehinen olo.. 2,jotain- vuotias saa ihan hienosti ovilistan irti Mumman ja Rehtori-sedän huoneesta. Kylppärisilikoni haisee edelleen kissankuselta.

No hyvä on. Ko. henkilöitymä pisti sen oven viime viikonloppuna kiinni ja lukko päätti lopettaa työsuhteensa. Toinen ovi tässä talossa joka koki hämäläisen räjähtävyyden *hymiön puoiikas*

Höpö höpö.

Koulun kolehdilla tekolonkkanivelletty 37-vuotias luokka-avustaja Ruusu oli päässyt eilen kotiin sairaalasta. Hyvä homma.

Unohtui: Vaimo teki ruokaa. Chili lihalla. Osaa sen paremmin kuin meikäläinen ja syöhän se.

22.01.2012 - 18:54

Haa! Tiikereiden viirillä oli vaikutuksensa. Shakkipaita-uhkaus saa siis vielä odottaa. Kuten eräs eteläpäädyn veljistä loihe lausumaan: "Toivottavasti ei Korpela kerinnyt perumaan torin varausta."

Ojasta noustaan tai sinne upotaan. Mustaa huulen alle ja rähinä päälle! Eväitä tähän lähestymistapaan on.

Mitäs sitten?

Juu. Umpikujaa olen purkaillut. Katsokaas kun juttu on näin: Jos kerron miten asiat ovat olen uunittaja-natsi. Sekä epärehellinen siinä mielessä että eihän se mua koske. Plus onhan noita blogeja.

Jos kerron ihanasta kulttuurisesta värinästä olen vielä enemmän hakoteillä. Kivasti siinä afrikkalaiset ringissä nuotion ympärillä yhteisöllisyyttä vaalivat ja aikakäsitys on eri. Tuolla lähestymistavalla saa lokaalilta managerilta nopeammin kenkää kuin liituyrityksestä.

Niinpä siis rupean vetämään ihan random-pohjalta, harvemmin. Eli noin kerran viikkoon. Aloitetaan matkailublogilla.

Pyykkituvalle on tässä allasbaarista sihtailtu.

Kylälle...

Mehtäpalovaaraa meinaa pukata.

 

"Mie en kestä kattoo kotityöntekoa."

Nakupelle karkasi poolilta.

Kulmat kohdallaan.

Parivartio.

Hmm... Miten tuoli on ikkunan viereen päätynyt? No kas kun siitä on hyvä salaa päikkäreiden aikana käydä kurkkimassa kuinka läski pomppii trampalla...

7

Matkailublogi. Perinteisiä afrikkalaisnaamareita seinät väärällään...

Hutsun essu seinällä. Tänään tein lasagnea.

Lisäksi menin tammiovesta läpi kun paikallinen lukkotekniikka petti Rehtorin ja Anopin ovesta. Se oli toinen dörtsi joka sillä tavalla avattiin.

Jaa niin: vaalit. En äänestänyt kun työajat eivät sallineet osallistumista. Näin jälkikäteen olen kuitenkin vaan iloinen etten moiseen rasismiin osallistunut. SPR: muutaman vuoden takainen rasseliuden vastaisen viikon materiaali kun tiesi kertoa:

"S=structural (rakenteellinen)
Tämä taso kuvastaa rasismin institutionaalisia ilmentymismuotoja. Rakenteellisella tasolla valtaapitävien ryhmien kontrolli vähemmistöryhmistä ilmenee erilaisina järjestelmäämme sisäänrakennettuina käytäntöinä, jotka mahdollistavat epätasa-arvoisuuden jatkumisen. Esimerkiksi parlamentti- ja presidentinvaaleissa äänioikeutettuja ovat vain Suomen kansalaiset."

Eikö kenenkään muun mielestä tuo vouhotus mene ihan hippuisen liian pitkälle?

21.01.2012 - 08:48

Vaimo tuli UK:sta.

Alkuun kuitenkin kannustus Kerholle. Hyvin te vedätte.

Kummallakohan puolen kameraa oli leveämpi hymy?

Vuoden -78 retro.

Tuliko jo selväksi?

Kunnon lukemista. Tai niin, toi Kindle on vielä tyhjä.

Hyvin on pitänyt.

Muotiblogi.

Pyysin tuomaan kamalan. Sain kamalan.

Töissäkin olen käynyt ja mopon rengasta paikkuuttanut. Joseph oli tehnyt hyvää työtä uutta sisäkumia hommatessaan. Hienosti menee ison pyörän kumi taitettuna puhki itsestään taitoksesta... *naamapalmu*

Kirjoittaja

Opettajamies lähti 2007 vaimon elätettäväksi Malawiin. Reissussa on tapahtunut, mm. lisääntymistä. Syyskuussa 2010 kutsui Uganda, Kampala. "Puu ei tykkää halaamisesta eikä 3-D laseilla näe maailman sävyjä."