Semmoinen oli Sambia. Heti rajan takana alkoi puusto tihenemään. Maassa kun on saman verran asukkaita kuin Malawissa mutta tilaa viisinkertaisesti.
Tämä on Robert. Kesy pahkasika. Hän on kasvanut jossain kylässä, ja kolme vuotta sitten R. vapautettiin luonnonpuistoon. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Bob on selvinnyt hengissä leijonain ja muiden jalopeurain höökeistä. Karmea palo Ropsulla oli ihmisten seuraan. Olen rapsuttanut pahkasikaa.
Termiittivuori kenollaan. Koputettiin, mutta Sir Attenborough ei ollut kotona.
Ei. Se ei ole kuivunut joenuoma. Siitä kulkee virtahepo joka yö syömään. Urapaikkauksen tarpeessa on siitä syystä savanni.
Joekin osaa valokuvata. Huomaa oikeaoppinen linssinsuojus.
Robert taas.
Solen skiner ja sundowneria odotellaan.
Pienemmällä on ikää ehkä puolitoista kuukautta.
Afrikan villikoira. Niitä on jäljellä jotain 3000-5000 yksilöä koko mantereella. Harvinainen bongaus siis. Mehän tietysti nähtiin nämä vekkulit kolmena päivänä.
Afrikka-klisee.
Oxpecker antaa sanalle perskärpänen uuden merkityksen.
Hippi joraa. Ampelmannia piti kyllä esittää.
Photoshopin kopipastella saa ihmeitä aikaan.
Leijona tekee sitä missä leijona on hyvä. Eli nukkuu. Näitä ei meidän läsnäolo paljon napannut.
Meidän tönö.
Tirppa. Muistan sen nimen ehkä huomenna. Muutenkin tekstiä lisää nukutun yön jälkeen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.